keskiviikkona, marraskuuta 17, 2004

Runous on kirjallisuuden bonsai-puu

Täällä on tänään oikein todella kylmä. Ei voi kuin ihmetellä, miten talvi tulee joka ikinen vuosi niin yllättäen. Mulla oli jälleen asiaankuuluvaa muutosvastarintaa: kesän jälkeen en haluaisi siirtyä syksyyn, enkä syksyn jälkeen talveen. Säällä ei oikeasti ole mun elämässä mitään merkitystä. Ihan turha aihe. Miksi mä siitä nyt tässä jauhan.


---

Poika arvostaa sitä kun perhe on yhdessä lähekkäin. Aamulla se kökötti vastaheränneen tokkuraisena isänsä sylissä. Halasin koko pakettia, poikaa ja isää. Poika sanoi: "Ollaan kaikki."

---

Hesari palkitsi eilen kirjallisuuspalkinnollaan esikoiskirjailijan. Voittaja oli runoilija (ainoa lyhyellä listalla), 29-vuotias (siis melko nuori) nainen. Voiko enempää marginaalissa olla?!? Puuttuu vielä, että hän olisi yksinhuoltajalesbo.

Joka tapauksessa itse iloitsen aina nuorten naisten menestyksestä, vaikka olen samaan aikaan Neiti Kademieli.

Runoilun menestyksestäkin iloitsen. Eräs arvostamani henkilö, jota pidän hyvänä ystävänäni, sanoi kerran ettei ymmärrä runomuotoista ilmaisua: "Jos on jotain sanottavaa, miksei sitä voi sanoa normaalisti." Ymmärrän näkökulman, mutta silti minusta runoissa on jokin pointti, mitä ei proosaan saa. Runo on kirjallisuutta miniatyyrikoossa. Siitä on riisuttu pois kaikki ylimääräinen, se on pientä, kompaktia, tiivistä. Runous on kirjallisuuden bonsai-puu.

On myös runsaita runoja. Monisanaisia runoja. Runoja, jotka muistuttavat proosaa. Joskus runo on runo vain koska joku sanoo, että tämä on runo. Se voisi olla myös novelli tai essee, jos muuttaisi vähän rivinvälejä.

2 Comments:

Blogger Feministi said...

Hyvistä "runoista" tulee mieleeni epäruno, joka oli käsittääkseni Paavo Haavikon ylioppilasaine. Siis aivan sikahyvä teksti kuusta ja sen kierrosta, olen sen lukiossa saanut luettavakseni, mutta en ole sen jälkeen onnistunut löytämään sitä mistään. Olisiko kellään tietoa? Runomainen teksti, ylioppilasaineeksi tosi lyhyt, mutta silti se oli suorasanaista ja peräti pienoisessee. Ei siis runo.

(Nyt pitäisi kyllä jo tarkistella tietojani ja tässä esittämiä väitteitäni, haluaisin tekstin luettavakseni.)

Kaisa

17 marraskuuta, 2004 23:00  
Blogger Kookos said...

Kaisa, et varmaan muista väärin, koska minä muistan ihan samoin - se olisi jo aikamoinen yhteensattuma ;-) Meillä taisi äidinkielen opettaja joskus lukiossa lukea meille sen aineen toisaalta varoittavana esimerkkinä, toisaalta rohkaisevana. En tiedä onko urbaanilegenda, mutta olen kuullut myös, että Haavikko sain siitä i:n... (vai oliko se sittenkin laudaturin)...

Tulkitsin äidinkielenopettajan viestin niin, että ei kannata riskeerata mitään turhan erikoista, mutta että tutkintolautakunnan mielipide ei kerro etteikö kirjoittajalla voisi olla potentiaalia.

Enpä tosiaan tiedä, mistä tuon tekstin voisi saada käsiinsä - mäkin haluaisin lukea sen. Munkin mielestä siinä fiilisteltiin kuutamosta.

18 marraskuuta, 2004 09:33  

Lähetä kommentti

<< Home