Kookosta kypsyttää kymmenellä

Olen pitkästä aikaa oikein totaalisen kyrpiintynyt työpaikalla. Minut on otettu mukaan projektiin, josta pomoni luulee minun olevan ihan innoissani. No en ole. Olen projektiryhmän kanssa eri mieltä näin aluksi projektin tavoitteista ja tutkimusmetodeista. Lisäksi ainakin yksi kohtuullisen äänekäs projektijäsen on täydellisen asiantuntematon eikä mielestäni kykene loogiseen argumentointiin. Jos keskustelu kulkee tällaisia ratoja, minun vitutuskäyräni nousee aika ärhäkkäästi:

Kookos: Leijonat ovat tällaisia ja tiikerit tällaisia.
Imbesilli-kollega: Niin mutta onhan niitä leopardejakin.
Kookos: Mutta minä en nyt puhu leopardeista.
Imbesilli-kollega: Mutta leopardit ovat meidän firmalle tosi tärkeitä! Ja onhan niitä ilveksiäkin. Mitäs ilvesten kanssa tehdään?

Omasta mielestäni olen (kuinkas muuten) se henkilö, joka tietää projektin aiheesta eniten ja minua kohtaan pitäisi osoittaa kunnioitusta ja vähän nöyristelläkin. Saanko kunnioitusta? En. Esittelin suu vaahdossa erästä löydöstäni, kun imbesilli-kollega kehtasi sanoa minulle: "Kyllä me kuule tää varmaan tiedetään, ei sun tartte tätä meille markkinoida." Kommentti oli minulle osoitus siitä, ettei henkilö itse asiassa todellakaan ymmärtänyt, miksi asiasta vouhotin. Hän luuli, että toistin samaa asiaa yleisellä tasolla, kun tosiasiassa halusin nostaa esille tiettyjä tärkeitä yksityiskohtia. Pikkiriikkisen keskittymistä, pliis, arvon Kermit-sammakko!

Kaiken lisäksi pyöriskelen vielä murheen alhossa, kun edellinen projekti päättyi. Ponnistelin tämän projektitiimin kanssa innokkaasti kevään, kesän ja syksyn ja lapsemme syntyi maanantaina. Ei enää keskiviikkoaamun status-palavereita! Ei enää hulvatonta huulenheittoa Espoon pään nörtin kanssa! Koin aika raivoisan oppimiskäyrän viime keväältä tähän päivään ja nyt kaikki se tieto on tavallaan hyödytöntä, koska projekti loppui ja nykyiset hommat pyörivät kylläkin saman verkkopalvelun ympärillä, mutta tällä kertaa käyttöliittymän eikä julkaisujärjestelmän. Minä niin tykkäsin siitä julkaisujärjestelmästä!

Kaiken lisäksi tuon vanhankaan projektin tuotoksista ei paljon päänsilitystä ole herunut. Muutosvastarinta on valtaisa, kukaan ei löydä mitään ja kaikki on kuulema ihan väärin. Minun näkökulmastani katsottuna projekti oli antoisa; teimme kaikki töitä innokkaasti ja ahkerana. Miksemme saa kiitosta?!?

Elämä on niin epäoikeudenmukaista, että vähin mitä voin tehdä, on jakaa huonoa tuulta ympärilleni. Olenkin menestyksekkäästi kylvänyt eripuraa tänään yhdessä palaverissa sekä parissa mailikeskustelussa. Huono omatunto tuli, joten lohdutusefekti vähäinen.

Tyhmän tyhmä päivä tänään. Onneksi illalla tulee taas vieraita, Eetullekin leikkikaveri tällä kertaa. Laskiaispullia. Ehkä Mäkkärin kautta kotiin. Pienet ilot sisäkissalla sano.