perjantaina, helmikuuta 04, 2005

Epäsymmetriset kulmakarvat

Huomasin tässä päivänä muutamana kauhukseni, että kulmakarvani sijoittuvat kasvoillani suhteessa nenääni aivan eri kohtaan. Toinen kulma alkaa puolisen senttiä kauempaa kasvojen keskilinjasta kuin toinen. Havainto on epämiellyttävä; symmetriset kasvot ovat yhtä kuin kauniit kasvot. Muistelen, että on tutkimuksin osoitettu, että parinvalinnassakin ihmiset suosivat symmetriaa. (Onneksi minä ja mieheni olemme parimme valinneet, ilmeisesti miestä ei kulmien epäsymmetrisyys ole haitannut, ei tietoisesti eikä alitajuntaisesti – tai sitten muut avuni ovat kumonneet kulmaepäsymmetrian aiheuttaman vastenmielisyyden. En ehtinyt kysyä vielä, aion kyllä.)

Toisekseen havainto on yllättävä, koska tein sen näin myöhään. Olen suunnilleen kahdenkymmenen vuoden ajan harjannut, värjännyt, nyppinyt tai nypityttänyt kulmiani ja nyt vasta huomaan tuon kauneusvirheen.

Kontrollifriikkinä haluaisin tietenkin korjata asian. Aion kysyä kosmetologiltani ensi tilassa kestopigmentoinnista. Keskustelemme kestopigmentoinnista joka kerta kun käyn, mutta tähän asti minulla ei ole ollut pakottavaa syytä ryhtyä tositoimiin. Minua ärsyttää jo etukäteen, koska kosmetologini on tarkkaakin tarkempi: hän on epäilemättä huomannut kulmieni epätäydellisyyden jo aiemmin, mutta ei ole minulle maininnut! En silti aio kantaa hänelle kaunaa, hän on todennäköisesti asian huomattuaan tehnyt myös kaikkensa luodakseen symmetrian vaikutelman. Luottamukseni häneen on rikkumaton.

Naisten karvoitusta käsiteltiin myös muutaman päivän takaisessa 4D-dokumentissa. Nelosen dokumentit ovat hupaisia. En oikein tiedä, miten niihin pitäisi suhtautua. Ne käsittelevät ilmiöitä semi-asialliseen mutta kuitenkin viihdyttävän rentoon sävyyn. "Semi-asiallinen" ja "viihdyttävän rento" eivät yleensä ole attribuutteja, jotka yhdistäisin hyvään dokumenttiin. Aiheet (peput ja karvoitus) ovat kuitenkin olleet siinä määrin herkullisia, että olen jämähtänyt katsomaan.

Karvoitusdokumentissa kysyttiin naisilta ja miehiltä heidän suhteestaan naisten karvoihin, siis sääri-, kainalo-, viiksi- jne. Yhtään sellaista naista tai miestä ei löytynyt, joka olisi suhtautunut karvoitukseen hyväksyvästi. Sen sijaan suorastaan neuroottisia naisia oli useita. Tosin olisin minäkin, jos minulle kasvaisi partaa!

Monet naiset mainitsivat miehen miellyttämisen syyksi karvavainoon. Karvainen nainen on epänaisellinen eikä houkuta miestä sängyssä. “Tunnen olevani kuin mies”, sanoi dokumentin yksi päähenkilöistä “kasvatettuaan” karvoitusta huikeat kolme viikkoa.

Jäin miettimään ikuisuuskysymystä, onko tosiaan niin, että naiset kantavat huolta ulkonäöstään miehiä miellyttääkseen? Näyttäisi olevan kaksi koulukuntaa:

Jotkut väittävät, että ulkonäöstä huolehditaan, jotta pelotettaisiin muita naisia ja tehtäisiin heidät kateelliseksi.

Toiset väittävät, että ulkonäöllä pyritään tekemään vaikutus nimenomaan vastakkaiseen sukupuoleen. Vasta-argumentti on kautta aikojen kuulunut, etteivät miehet oikeasti ole niin kranttuja. Jännittävä kysymys onkin: onko vasta-argumentti miesten vai naisten keksintö?

Aika harva nainen myöntää edustavansa kumpaakaan koulukuntaa, vaan väittävät maalaavansa, nyppivänsä, kuorivansa, raspaavansa ihan omaksi ilokseen ja silkasta huomaavaisuudesta kanssaihmisiä kohtaan. Uskokoon ken tahtoo.

5 Comments:

Blogger Lazur said...

Ei ne kulmakarvat vielä mitään, kuvittelepa tätä: minulla on koko vasen puoli kasvoista sentin alempana kuin oikea. Korva, silmä, kulmakarva, koko hoito. Normaalisti en huomaa sitä ollenkaan, paitsi silmälasien kanssa, ne ovat aina vinossa. Mutta valokuvista sen näkee oikein hyvin. Vasta kävin passikuvassa, ja ensimmäinen satsi näyttää niin vinon naaman, että luulisi linssin olleen kiero. Toinen otos onnistui paremmin, kun pää oli oikeassa kenossa, koko vinoutta tuskin huomaa.

04 helmikuuta, 2005 22:25  
Blogger Kookos said...

Usein nämä ovat ulkopuolisille ihan mysteerioita. Nyt kun itse hoksasin tuon kulmakarvajutun, ero näkyy minusta aivan selvästi. Miestä sen sijaan vaan huvitti: Much ado about nothing sano Shakespeare.

Itselleni yritän selittää, että kun en ole tosiaan pariinkymmeneen vuoteen asiaa huomannut, se ei voi olla kovin päällekäyvä.

Joka tapauksessa, pikkuinen ongelma eikä ollenkaan pahin kauneusvirheeni ;-)

05 helmikuuta, 2005 23:18  
Anonymous Anonyymi said...

Tiedoksi teille kummallekin kun olen teidät livenä nähnyt: en ole kiinnittänyt huomiota Kookoksen epäsymmetrisiin kulmakarvoihin. Ja vielä vähemmän olen huomannut Lazurin vinoa naamaa.

_Sen sijaan_ olen kyllä huomannut, että mun toinen silmäni on pienempi kun toinen ja se vielä korostuu kun on miinuslasit ja pienemmässä silmässä on enemmän voimakkuutta.

Nypon

06 helmikuuta, 2005 13:27  
Blogger Lazur said...

Nypon, muistuta seuraavalla kerralla kun tavataan, että näytän passikuvani todistusaineistona ;) En minäkään muuten ole huomannut Kookoksen kulmakarvaa tai sinun silmääsi :O

06 helmikuuta, 2005 21:48  
Blogger Kookos said...

Samat sanat puolin ja toisin ;-)

Olisinkin hämmästynyt, jos te olisitte sanoneet, että "no minä jo silloin kesällä 2003 ajattelin, että onpas tuolla Kookoksella kummalliset kulmakarvat" :D :D :D

07 helmikuuta, 2005 08:25  

Lähetä kommentti

<< Home