Toivonkipinä

Mieheni mielestä Eetu, 2,5 v, on “aikuistunut”. Sanoin, että sanavalinta oli totaalisen väärä, ei pieni lapsi voi aikuistua, kehittyä ja kasvaa tietenkin voi.

“Eikä kun se on aikuistunut”, väitti mies. “Se tekee kaikenlaisia asioita, joita aikuiset tekevät. Keittää kahvia ja tarjoilee sitä ihan niin kuin aikuiset. ‘Otatko sokeria?’ ‘Otatko maitoa?’ Se osaa sanoa oikeissa kohdissa kiitos ja anteeksi.”

Minä tietysti ojensin. Ei Eetu oikeasti tee niin, hän harjoittelee leikkimällä niitä taitoja, joita aikuisilla jo on. Kahvipöytäleikissä Eetu ottaa aikuisen roolin ja pääsee kokeilemaan, millaista on olla aikuinen, joka tarjoilee muille pöydän ääressä oleville kahvia, maitoa ja sokeria. Hän tekee sen äärimmäisen kohteliaasti, ilmeet ovat “oikeanlaiset” kysyvää kulmakarvojen nostoa myöten, kohteliaisuutta osoittavat sanat tulevat oikeisiin kohtiin. Silti Eetu ei todellisessa tilanteessa selviytyisi kahvin tarjoamisesta vielä, koska on niin pieni. Kahvipöytä-skeemaan kuuluu myös, ettei yhtäkkiä unohdeta kahvittelijoita ja lähdetä traktorilla leikkimään tai ettei tempaista toiselta kuppia nenän alta ja sanota: “Nyt loppu pahvi!”

“Jaaha. Kookos on taas lukenut kirjoja”, sanoi mies.

Oikeassa mies silti tavallaan oli. On aivan kuin poika olisi ottanut mahtikehitysloikan muutamassa viikossa. Poika leikkii roolileikkejä, sanotaanpa kirjoissa niiden aloittamisiästä mitä hyvänsä. Hän hallitsee uskomattomaan määrän sosiaalisia kiemuroita – joita toisinaan toteuttaa täsmälleen oikein, toisinaan ei. Uskaltaisinko väittää, että myös tahtominen onnistuu hivenen pienemmällä älämölöllä kuin ennen. Lapsestani on kuoriutumassa suloinen, hyväntahtoinen ja ainakin pinnallisesti katsoen kohtelias ja hyväkäytöksinen olento, jonka kanssa uskaltaa jälleen lähteä ravintolaan syömään ja kyläilemään.

Kunnes taas tulee seuraava Vaihe. Eikä hän vielä kykene aidosti ottamaan toisten tunteita huomioon, puhumattakaan, että ymmärtäisi tekojen syitä ja vaikuttimia. Ei tarvitsekaan vielä pitkään aikaan. Olen enemmän kuin kiitollinen tästä suvannosta.

Jännityksellä ja himpun verran tulevaisuudenuskoisemmin seuraamme pojan taivallusta. Jos tästä selvisimme, miksemme sitten seuraavastakin vaiheesta.