Rakkaudentunnustus
Ihastuin aikoinaan mieheeni töissä, istuimme tuolloin samassa maisemakonttorissa. Tiesin jo työt aloittaessani, että tuo viehättävä mies oli sitä tyyppiä, josta voisi aiheutua minulle “harmia”. Olin huoleton vilkkusilmä, avoliitossa jo pidemmän aikaa, mutta melkoisen kevytkenkäinen. Olin jokunen vuosi sitten päättänyt olla uskollinen, mutta ei se tahtonut onnistua millään.
Jossain vaiheessa tein tietoisen päätöksen: kun sopiva tilanne tulee, minä viettelen kollegan kylmän viileästi. Ei siinä sen kummempaa, halusin varata hänet itselleni (mikäs sen mukavampaa kuin kiltti avomies JA LISÄKSI söpöliini rakastaja) ja sänkyyn hänen kanssaan. Näin hänestä unia, loin pitkiä katseita kahvipöydässä, flirttailin kuin viimeistä päivää, kärsin mustasukkaisuudesta kun hän jutteli maiseman toiselle vilkkusilmälle.
Mies oli korkeamoraalinen pöhkö. Ei meinannut suostua millään varatun naisen matkaan. Vaan minäpä olin sinnikäs. Tiimipäivillä ahdistin hänet nurkkaan. Jälkeenpäin ajatellen olisin voinut saada potkut ahdistelusta. Julkeampaa ei olisi voinut olla. Kaikki tiesivät, että olin varattu. Kaikki näkivät, mitä oli tapahtumassa. Tulevaa aviomiestäni säälittiin varmaan kymmenellä. Joutui naispaholaisen ansaan.
Mutta minäpä teinkin hänestä kunniallisen miehen. Tulisen suhteen tiimellyksessä rakastuin, jäin kiinni uskottomuudesta (vaiheessa jossa olin jo päättänyt jättää avomieheni), ryhdyin ensin (muka) sinkuksi, vietin kaiken kaikkiaan muistaakseni yhden tai kaksi sellaista yötä yksin, jolloin innokas uusi poikaystäväni oli omassa yksiössään. Pistimme pikapikaa rakkauden hedelmän aluille, menimme kihloihin, aloimme viettää lapsiperhe-elämää, avioiduimme.
[Jälkeenpäin jotkut ovat syyttäneet häntä omasta kuormasta syömisestä. Minä hihittelen aina sisäänpäin. Minähän se söin.]
Kiitän edelleen jumalaa siitä, että tulin exän perässä Ouluun ja tapasin nykyisen mieheni, Elämäni Valon. Onneksi olin uskoton, onneksi talloin miehen korkean moraalin jalkoihini, onneksi heitin nopeasti haaveet sinkkuelämästä.
posted by Kookos @ 8:51 ap.
8 Comments:
olihan tuo sinun toimintasi ehkä aavistuksen moraalisempaa kuin se, että olisit vikitellyt varattua miestä. kirjoittamisen pääpointti ei tietysti ole se, että välttää loukkaamasta ketään, mutta sanonpa nyt kuitenkin tämän: olen omissa piireissäni joutunut tutustumaan pettämisen problematiikkaan vähän turhankin perinpohjaisesti, ja näyttää siltä, että petetyksi tuleminen on yksi ihmiselon karmeimpia kokemuksia. vaikka elämän olisi saanut raiteilleen, vielä vuosien jälkeen pelkkä pettämisestä puhuminen saa aikaan pahaa oloa, masennusta ja jopa fyysisiä oireita. pettämisellä brassaileminen ja itsensä onnitteleminen uskottomuudesta on näille ihmisille kuin nyrkki mahaan.
Minusta tämä oli positiivinen näkökulma asiaan, josta esitetään yleensä vain yhdenlaisia näkemyksiä.
Petetyksi tulleet, kuten muutkin kovia kokeneet ihmiset toivottavasti osaavat kuitenkin erottaa oman tilanteensa muista. Kookos kuvaa sitä mitä hänelle tapahtui. Hän ei suosittele kaikkien kopiovan toimintamalliaan omiin kuvioihinsa. Hän ei myöskään onnittele näiden petetyksi tulleiden petollisia kumppaneita tai pilkaa petettyjä. Hän puhuu yhdestä tapauksesta ja yhdestä näkökulmasta. Muut saavat kirjoittaa omista kokemuksistaan omiin blogeihinsa.
Vastakkainen esimerkki oikeasti moraalittomasta ajattelusta, jota minä olen päättänyt olla lukematta on http://avionrikkoja.blogspot.com/
No enpä kyllä tapani mukaan ajatellut ollenkaan kenenkään tunteita. Tämä ei edes yritä olla poliittisesti korrekti tai muutenkaan joka suuntaan ystävällismielinen blogi. Tämä on elämän kaikessa raadollisuudessaan näyttävä räimeblogi :-)
Minuakin on joskus petetty (tosin silloinkin petin itse ensin, joten olin sen ansainnut). Ilmeisesti minua ei ole tarpeeksi raa'asti tai tarpeeksi herkässä vaiheessa petetty, koska minulla uskottomuuteen ei liity hirveitä fiilareita suuntaan eikä toiseen. Oikeastaan en edes pidä sanoista pettäminen ja uskottomuus, ennemminkin voisi puhua taipumuksesta moniavioisuuteen.
Olisiko se hyväksyttävämpää?
Saa kivittää... Taidan tässä oikein kerjätä verta nenästäni - taas tapani mukaan...
Mun exä petti mut(mä voin joskus blogata tästä teemasta itsekin) raa'alla tavalla, ja se koski kovaa ja kauan. Pelkkä jätetyksi tuleminen olisi ollut kovaa sekin, mutta se olisi sentään ollut rehellistä ja avointa. Jättää saa, koska ketään ei voi eikä saa pakottaa toisen kanssa olemaan.
Pettää ei saa, jos toinen luottaa. Petetyksi tuleminen vaikuttaa sekä pettäjän että petetyksi tulleen tuleviin suhteisiin. Pysyykö esim. sun mies luottamaan suhun, kun tietää, miten helposti pystyt pettämään? Petetyksi tullut ei ehkä koskaan saavuta sellaista tilaa, jossa voisi täysin luottaa. Minulle ei onneksi käynyt niin.
Miksi et jättänyt exääsi, kun kerran tiesit, että et hänen kanssaan halua olla? Olisi ollut yksinkertaisesti reilumpaa. En minä sinänsä jaksa tuomita sinun tai kenenkään muun (edes Avionrikkojan) tekemisiä, koska jokainen makaa niin kuin petaa. Kysynpä nyt sulta, kun en omalta exältäni saanut koskaan vastausta:)
Hiipinä: Ei mun ja exän suhteessa sinänsä ollut mitään vikaa, minä olin ihan keskivertoisen onnellinen hänen kanssaan. Olisin minä hänenkin kanssaan voinut pysyä. Ennen kuin rakastuin toiseen minulla ei ollut mitään syytä häntä jättää.
Minun ongelmani on aina ollut se, että ihania miehiä on maailma pullollaan, ja vain yksi elämä on käytettävänä. Mulle ei ole moraalin tasolla koskaan valjennut, miksi ei voisi olla ihan avoimestikin useamman kanssa yhtä aikaa. Ymmärrän toki sen järjellä, mutta kuten sanoin, en ole tunteella tätä koskaan tajunnut ja moraalintajuni on tässä asiassa jotenkin epänorminmukainen.
Itse asiassa juuri tuon exän kanssa yritinkin siihen alkuaikoina pyrkiä, ettei sitouduttaisi mihinkään. Exällekin se tuntui sopivan, kunnes hän hoksasi, että minulla tosiaan oli muitakin. Siinä vaiheessa hän halusi hyvin nopeasti alkaa vannoa rakkauden valoja.
Hiipinä, ehkä sun exä ei halunnut olla yksin? Itse olen ollut sitä tyyppiä (ja tiedän etten ole ainoa), etten ole koskaan osannut olla puhtaasti sinkkuna. Minusta on hyvä elää parisuhteessa. Kurjassa parisuhteessa en tietysti viitsisi ja kyllä minä olen sellaisissa tapauksissa lähtenyt kylmän viileästi kävelemään. Jos ei muuta, niin parisuhteessa saa säännöllisesti seksiä, aamupalaseuraa, elokuvaseuraa, kokkausseuraa, kotityöapua jne. jne.
Toinen vaihtoehto olisi asua jonkunlaisessa kollektiivissa. Kimppakämpässä asuminen ja vieläpä kera poikaystävän on ollut elämäni hauskimpia kokemuksia. Miehetkin olisin voinut jakaa kämppisten kanssa :-)
palasinpa vielä katsomaan, mitä aamulla jättämäni kommentti kirvoitti.
anonymous 2: petetyt pystyvät varmasi järjen tasolla "erottamaan oman tilanteensa muista", mutta petetyksi tuleminen on iskenyt niin syvälle järjen ja jopa tunteiden tuolle puolen, että siihen reagoi vaistomaisesti.
hiipinä: näin juuri. erityisen katalaa on se, että petetyn on vaikea oppia uudestaan luottamaan.
ja kookos: moniavioisuus on ihan jees, jos kaikki mahdolliset osapuolet hyväksyvät sen. ilmeisesti se ei exällesi sopinut, ja sikäli olisi tietysti ollut reilumpaa jättää kuin pettää, jos nyt haluaa asiaa jälkikäteen ruotia. toivottavasti hänellekin kuitenkin kävi hyvin elämässään.
Minua ihmetyttää se kuinka uusi kumppani pystyy luottamaan pettäjään (jos uusi kumppani siis olettaa suhteen olevan yksiavioinen). Mitään periaatteelista vikaa moniavioisuudessa ei mielestäni ole, kunhan asiasta on yhteisesti sovittu.
Mika
Kuka väitti, että "uusi kumppani" luottaa? Luulen, että mieheni uskoo ja toivoo, että olen uskollinen. Voi hyvinkin olla, että syvällä sisimmässään hän ei luota.
Hänellä on joka tapauksessa nyt poika, joka on hänen elämänsä keskipiste. Minä olen bonus :-)
Olen pahoillani, jos en ota aihetta kauhean vakavasti. Varmaan joskus minua rangaistaan, mutta tällä hetkellä tämä asia ei yhdisty kokemusmaailmassani kovinkaan suuriin tunteisiin.
Lähetä kommentti
<< Home