keskiviikkona, helmikuuta 23, 2005

Taviksen käsityöblogi

Eri puolilla Blogistania pörhistellään närkästyneenä höyheniä ja kohotellaan paheksuvasti kulmakarvoja, koska kuuleman mukaan eräs kolumnisti on mennyt alentamaan blogistit pelkiksi taviksiksi tai – vielä pahempaa – itsestään jotain luuleviksi taviksiksi. Onko kunnianarvoisa kirjailija ehkä ollut huolestunut siitä, että blogit voisivat jotain enemmänkin olla? Pelottiko häntä, että blogit voisivat viedä häneltä leivän suusta ja tilanteen pikaisesti tarkastettuaan kirjoitti helpottuneena iloisen pikkukolumnin aiheesta?

Kun tässä nyt todistettavasti taviksia ollaan (onneksi kirjailija kertoi sen minulle ja voin lakata luulemasta olevani jotain muuta), voinkin siirtyä tavistakin taviksempaan aiheeseen eli käsitöihin. Monet esittelevät Blogistanissa kättensä töitä, miksen siis minäkin blogaisi aiheesta.

Minä nimittäin osaan tehdä käsitöitä.

Niissä ympyröissä, joissa liikun, ei kukaan, toistan ei kukaan harrasta käsitöitä. Joulukortteja jotkut ansioituneet askartelevat (oijoijoi, nyt liikun jo vaarallisilla vesillä!) ja ilahduttavat tai “ilahduttavat” kunkin taitojen mukaan niillä ystävä- ja sukulaispiiriä jouluisin. Mutta minun piireissäni ei kudota, ei virkata, ei ommella vaatteita ja jos mahdollista ei myöskään lyhennetä lahkeita, ommella nappeja eikä päärmätä verhoja. Kolmelle jälkimmäiselle toki on ajoittain tarvetta, mutta nämä työt on ulkoistettu joko palvelusektorille tai äideille.

Minun salaisuuteni on ollut se, että sain koulussa käsitöistä kymppejä. Käsityönopettaja jopa puhutteli minua vähän kuin vertaistaan. Ompelin suuren osan vaatteistani itse, neuloin villapaitoja, rekonstruoin vanhan lakananpitsiohjeen ja sen sellaista.

Kun rahaa ja aksöniä elämään tuli lisää, en enää viitsinyt.

Nyt olen taas uudessa tilanteessa. Tarkoitukseni oli teettää keittiön tuoleille jouluksi uudet “mekot”. Tiesin, että osaisin tehdä ne itsekin, mutta en millään olisi viitsinyt. Ennen joulua asia kuitenkin jäi ja nyt palasin siihen uudelleen. Nyrpeänä totesin, että:

a) itse tekeminen saattaisi tulla himpun verran halvemmaksi
b) himpulla on tässä talonrakennusprojektin vaiheessa väliä
c) en kestä olla kotona tekemättä mitään, ja jotakin kivaa, nimenomaan ei iltapoissaoloja lisäävää tekemistä kaivataan

Päätin siis ryhtyä toimeen itse. En ole päässyt vielä kovin pitkälle, mutta alku vaikuttaa lupaavalta. Olen purkanut yhden entisen hupun, ostanut kaavapaperia, mallaillut paloja ja miettinyt designia ja toteutustapaa. Aion tehdä maahan asti ulottuvat luonnonvalkoiset tai viininpunaiset mekot, mahdollisesti taakse tulee halkio, johon napit (lähinnä koristeeksi).

Eilen tosin nukahdin kesken mallailuni. Väsytti niin makoisasti, istuin lattialla ja painoin pään hetkeksi tuolin pehmusteelle. Tänään aion jatkaa samalta paikalta.

4 Comments:

Blogger Hiipinä said...

*kade*

Mä en osaa tehdä mitään käsitöitä. Olen ollut pakotettu opettelemaan ompelemaan nimilappuja ja nappeja lasten vaatteisiin, koska kukaan itseään kunnioittava nainen ei moisia hommia voi ulkoistaa. Vähän sama kuin mies ulkoistaisi lampun vaihdon tai koukun hakkaamisen seinään.

Mitään _oikeita_ käsitöitä en osaa tehdä. Enkä kyllä aio opetellakaan. Mä olen pari kertaa yrittänyt ommella ompelukoneella (mulla on sellainen äidin perintöä) ja helvetti soikoon sitä hommaa: neula katkeaa, lanka menee solmuun ja ärräpäät suriseen.

Ei kun hei: kerran tein keskimmäiselle synttärilahjaksi nukensänkyyn lakanat. Nuket ei ole turhan nirsoja:)

23 helmikuuta, 2005 13:28  
Blogger Kuuluttaja said...

Olen ihan äimänä. Millainen on tuolin mekko. Entä jos se on miespuolinen tuoli? Laitetaanko sille kiltti vai housut?

23 helmikuuta, 2005 15:49  
Anonymous Pörrö said...

Ei, jos se on mies sitä päälle laitettavaa kutsutaan hupuksi :D

23 helmikuuta, 2005 16:08  
Blogger Kookos said...

Ei kai niitä kukaan muu mekoiksi sanokaan, mutta minä sanon, koska tarkoitan sellaista pitkähelmaista huppua - olivatpa miehiä tai naisia. Sitäpaitsi meidän talous on niin vapaamielinen, että ihan hyvin miehilläkin voi olla mekot :-)

Minusta on jotenkin hupaisa ajatus, että meidän tuoleilla on uudet mekot :-)

Hihittelen myös koirille, joille on puettu kaikenlaista hassunhauskaa villapaitaa ja Burberry-takkia ylle. Otukset näyttävät yleensä itsekin aika noloilta.

No, toivottavasti meidän tuolit ovat ylpeitä uusista koltuistaan. (Kunhan sellaiset saavat. Ompeluinnostus lopahti näetsen yllättäen.)

23 helmikuuta, 2005 22:19  

Lähetä kommentti

<< Home