torstaina, maaliskuuta 09, 2006

Poika laulaa Peppiä

Poikani, 3,5 v., on edistynyt laulamisen jalossa taidossa. Hän on kyllä koko ikänsä pitänyt kaikenlaista älämölöä, jota myös laulamiseksi voi hyvällä tahdolla kutsua ja joka toki minun korvissani on kuulostanut mukavalta, mutta viime aikoina taso on kohonnut huomattavasti kahdellakin saralla:

1. Poika muistaa pitkienkin laulujen sanoja, useita säkeistöjä.
2. Poika pysyy hämmästyttävän puhtaasti sävelessä. (Paljon paremmin kuin isänsä.)

Edistys on näkynyt erityisesti Peppi Pitkätossu -laulun myötä. En tiedä, mistä Peppi-laulu-buumi alkoi. Ehkä lauloin sitä itse tai poika kuuli sen jossain. Hän alkoi erityisesti autossa pyytää minua laulamaan "te pieni pitkätottu". Minähän laulan käskystä ja käskemättä. Lauloin monta kertaa, aina kun pyydettiin. Sanoja jouduin vähän soveltamaan, taisin yhdistää ensimmäisen ja viimeisen säkeistön, koska sain Huvikummun sekaisin jo yhdellä säkeistöllä.

Eipä aikaakaan, kun poika alkoi itse tapailla sanoja. Ensin kieli ei millään meinannut vääntyä muodostamaan sanoja "tässä on peppi pitkätossu". Päätimme opetella sanat kaikkiin säkeistöihin.

Mutta sitten lähdin vajaan viikon reissuun.

Kun tulin takaisin, poika ja mies olivat opetelleet koko laulun ja poika rallatteli tongue twisterit leikiten läpi. He olivat kaivaneet esiin laulukirjan ja löytäneet laulun sieltä. Perjantaina oli alkanut Peppi-sarja televisiossa. Oletettavasti siitä tuli Peppi-innostukseen lisä-boostia. Harmittaa, kun en ostanut sitä Peppi-nukkea Arlandasta. Äh.

Eilen poika matkusti isänsä kanssa papan luokse hiihtolomalle. Olivat laulaneet Peppiä autossa, aika monta kertaa.

2 Comments:

Anonymous Anonyymi said...

Tapahtui vuosi, pari sitten, että liikennevaloissa tuli sellainen nainen rinnalleni, katseli minua ja kysyi "Oletko Kaikkein Rakastetuimman isä?"
Myönsin olevani ja hän kertoi että oli nuorena tyttönä ollut harjoittelijana siellä päiväkodissa, missä poikani oli silloin, kun minä olin laulunopiskelija.
He olivat harjoitelleet jotakin laulua ja poikani, joka kerran viikossa oli mukanani tunnilla, oli mennyt ensimmäisen laulu kerran jälkeen tämän tädin luo, katsonyt hymyillen silmiin ja sanonut
"Ensi kerralla sinä voisit laulaa vain kertosäkeen, se ei ole kovin vaikea."

16 maaliskuuta, 2006 22:46  
Anonymous Anonyymi said...

This is very interesting site... adware remover gold removal Morphgear ppc what is mortgage life insurance Laser cut license plate frames http://www.order-butalbital-online.info/Viagra-websites.html latino american

22 helmikuuta, 2007 06:55  

Lähetä kommentti

<< Home