Talon rakentaminen ja sen seuraukset

Muutimme paria päivää ennen joulua uuteen kotiin. (Lause kuulostaa ja näyttää päällisin puolin kovin köykäiseltä, mutta ei suinkaan ole sitä, kun ottaa huomioon, että talon valmiiksi saattaminen kesti suunnittelun aloittamisesta muuttopäivään kutakuinkin vuoden ja sen, että muuttaessa on aina liikaa tavaraa vaikka normaalielämässä tuntuu siltä, että kaikenlaisia tärkeitä asioita, kuten saippua-annostelijoita, mattoja, teekuppeja, kenkiä ja rintaliivejä on aina tarpeeseen nähden liian vähän, ja vielä lisäksi sen, että parahultaisesti muuttopäivänä Eetu sairastui ja minä päädyin muuttoapunaisesta sisar hento valkoiseksi, ja senkin, että muuttopäivän ylihuomisena oli jouluaatto.)

Talo on niin ihana, että istumme toisinaan - me kolmen hengen tomera tiimi - keittiön pöydän ympärillä ja tuumimme, voiko se oikeasti totta ollakaan. Voisiko joku joskus astua ovesta sisään ja huutaa: "Mitä te oikein kuvittelette?!? Että teidänkaltaisenne turhat ihmiset saisivat asua näin kauniissa kodissa? Poistukaa asappina! Tänne tulee parempia ihmisiä asumaan!"

Onkohan talo muiden mielestä yhtä ihana? Vai minusta vain? Arkkitehtimme kehui viimeistelyä ja valaistusta. Toisinaan talon eteen pysäköi jokin auto ja autosta tuijotellaan taloamme pitkään ja hartaasti. (Eetukin on jo kehittänyt asenteen näihin. Hän sanoo: "Taat joku auto tuijottelee meitä.") Talofirma järjesti meillä esittelyn ja sen jälkeen kiitosta on kyllä tullut. Porrastoimittajamme laittaa kuvat portaistamme messuesitteeseensä. Ystävämme harkitsevat saman arkkitehdin palkkaamista koko projektin ajaksi, koska "teillä oli niin helppoa".

Kyllä sen täytyy olla objektiivisestikin katsottuna unelma. Ei ihan jokakansalaisen unelma, koska keskimäärin kansalaiset rakentavat sellaisia minikartanojäljitelmiä kera feikki-ristikkoikkunoiden ja puoli metriä leveiden nurkkalautojen, joita ikävä kyllä meidänkin tien varrelle on noussut. (Miksi pitääkin olla niin huono onni, että juuri meitä vastapäätä ja viistosti on kaksi perinne-mini-feikkikartanoa, joista toinen on mintunvihreä, jaiks - kyllä, mintun-, ei limen-, ja yksi halpis-älvari.)

Nyt kun on sitten muutettu, asetuttu ja kotiuduttu hiukkasen, on Kookos-rouvaan iskenyt palava halu muuttaa ulkomaille ja/tai päästä opiskelemaan. Naurettavaa! Lainaa on muutama sata tuhatta, ensi kesänä ja seuraavinakin pitää keskittyä lähinnä puutarhanhoitoon, mutta mistä haaveilee Kookos: että pääsisi vaikka Kiinaan (ihan realistista) tai edes väitöskirjan tekoon (epärealistista).

Nyt jäitä hattuun, Kookos!