Logistiset painajaiset

Mieheni on keksinyt minulle ja pojalle uuden kollektiivilempinimen: logistiset painajaiset. Olemme sitä mitä suurimmassa määrin - yksittäinkin kamalia, mutta yhdessä vallan mahdottomia.

Otetaan lauantaiaamupäivä, jolloin perheen on määrä lähteä kaupungille jouluostoksille. Vaimon (se olen minä) aamuvalmistautumisaikamäärä on ollut vakio jo teinivuosista. Se on Asioita, Joita Ei Voi Muuttaa. Ensin heräillään, sitten voivotellaan, kun ollaan herätty niin myöhään. Juodaan teetä, syödään leipää, luetaan Hesaria. Tukkaa ensin kastellaan, sitten kuivatellaan, meikkiä laitetaan jne. jne.

Poika on tässä vaiheessa suhteellisen hallittava - kuten tavallaan vaimokin: olipa aikataulu mikä hyvänsä, esteettisten ja ravitsemuksellisten toimenpiteiden kesto on sama. Pojan saa pysymään paikallaan esimerkiksi viikon takaisella Tomi-traktori-videolla, jonka järkevä isä on nauhoittanut juuri tällaisia hetkiä varten.

Kun lähdön aika koittaa, koko perhe vuodattaa pakolliset kyyneleet pukemistaiston vuoksi. Miten se voi olla niin vaikeaa? Sen jälkeen seuraa soudataan ja huovataan -tanssi, jonka aikana ollaan lähdössä ulos ovesta, mutta hypähdellään oven suussa vielä edestakaisin: Tuliko kauppakassit? Mä luulin, että sulla oli ne. Onkssulla ostoslistat? On. Avaimet? On. Hissi tuli jo. *perhe menee hissille* Hetkinen. Mä unohdin mitata ne tuolit, että paljonko sitä päällystyskangasta tarvitaan. *perhe menee takaisin kotiin ja mittaa tuoleja; havaitaan pojan tarve päästä potalle* ---

Kaupungilla vaimo ja poika käyttäytyvät samaan tapaan. Kumpikin tekee nopeita, ennalta arvaamattomia syöksyjä kohti mielenkiintoisia kohteita. Poika on periaatteessa hallittavissa, jos hänet kahlitsee rattaisiin ja tarjoilee hänelle ajoittain pillimehua ja suklaata. Myös vaimo kannattaa pitää kylläisenä, koska alhainen verensokeri tekee tunnelmasta hyvin nopeasti epämiellyttävän kaikille. Lisäksi kannattaa säädellä lämpötilaa (vähennä vaatteita sisätiloissa, lisää ulkona), kantamusten määrää ja virikkeiden frekvenssiä.

Järkevä mies suunnittelee reitit etukäteen ja antaa juuri ja juuri riittävästi informaatiota tulevasta. Jos informaatiota on liikaa, kasvavat valinnanmahdollisuudet, jolloin vaimo alkaa kyseenalaistaa jo tehtyjä ratkaisuja. Jos informaatiota on liian vähän, vaimolle tulee tunne, ettei hänellä ole vaikutusmahdollisuuksia. Vaimon täytyy olla siinä uskossa, että juuri hän päättää, minne ollaan milloinkin menossa ja millä tavoitteella.