"Hei Oulu oot iloinen paikka ja kaupunki"

Naamioiden takana –blogissa hehkutellaan muuttoa Oulusta Helsinkiin. Olin kirjoittajan kanssa sen verran eri linjoilla (vaikka listoja olikin toki hauska lukea, koska herättivät tuttuusviboja), että päätin tehdä omani, hypoteettiset, koska en ole menossa minnekään:

Mitä en jäisi kaipaamaan Oulusta

Hitautta: Olen perusoululaiseen verrattuna kuin sähköjänis. Puhun enemmän ja nopeammin, kävelen nopeammin, regoin nopeammin. Sanotaan mitä sanotaan hämäläisyydestä, ei ole oululaisen voittanutta hitaudessa ja hiljaisuudessa. Oululaisen hiljaisuudenkesto kiristää pinnan joskus äärimmilleen.

Liikennekulttuuria: Oulussa bussi on olevinaan täysi, jos jokunen ihminen seisoo käytävällä. Sisään ei osata pakkautua kuten sellaisissa paikoissa, joissa oikeasti kaikki käyttävät yleisiä kulkuneuvoja. Tilaa pitää jättää viereiseen ihmiseen puoli metriä. Ei osata sanoa: “Anteeksi, pääsisinkö tästä” tai “anteeksi, tehdäänpä vähän tilaa” ei edes “anteeksi, jäisin tällä pysäkillä pois” ennen kohteliasta mutta napakkaa töytäisyä. Talvella pyöräily on mielestäni silkkaa idiotismia, mutta niin vaan tuntemani – muuten ihan järkevät – ihmiset jatkavat täällä pyöräilyä ympäri vuoden. Sitä kohtaan pitäisi aina osoittaa ihailua, vaikka mieli tekisi sanoa vain: “Hei haloo!”

Sitä että ei kumarreta minun epäjumaliani: Oululaiset lukevat Kalevaa, vaikka Hesari kertoo Absoluuttisen Totuuden ja Hesarissa on Maailman Parhaat Toimittajat (erityisesti Pariisin ja Brysselin). Oululaiset ei ymmärrä sitä, että ihminen voi oikeasti pitää siitä, että ympärillä on paljon ihmisiä, vaikka vähän kummallisiakin. Urbaani syke, baletti, ooppera, Tallinnan lautat, useampi kuin yksi aikuisten ihmisten yökerho, Akateeminen kirjakauppa, Kauppatori, satunnaiset nähtävyydet, Esplanadi, kahvilat, ravintolat, sisustuskaupat, yleisötilaisuudet – miksi sitä on niin vaikea ymmärtää?

Sitä ettei vieraille ole mitään esiteltävää: Minä vien vieraani kesäisin Ainolanpuistoon. Muina aikoina yritän teeskennellä, että olemme niin hupaisa perhe, että meidän kanssakin viihtyy eikä kaupungille tarvitsekaan mennä... En ole onnistunut hämäämään varmaan ketään. Äidilleni riittää onneksi Stockmann.

Jääkiekkovouhotusta: Oi jos pääsisi eroon Kärpistä! Taivas! Tosin vien Kärppä-faniuden mukanani minne vain. Mies on ja poikakin sillä tiellä.

Mitä jäisin kaipaamaan Oulusta

Absolute number one: Anoppia! Puhtaasti itsekkäistä syistä. Anoppi tulee meille lapsenvahdiksi oikeastaan aina kuin vain suinkin pääsee. Joskus siirtää työvuorojaankin meidän vuoksi. Tulee meille leikkimään pojan kanssa, jos olemme kipeitä. Ja muuta sellaista mukavaa.

Muita hyväksi havaittuja lapsenvahteja: Olen kehittänyt hyvän suhteen myös paikalliseen MLL:n lapsenvahtipalveluun sekä miehen serkkutyttöön. Aina löytyy hoitaja.

Tähän elämäntilanteeseen sopivia ystäviäni: Emme tunne kovin montaa lapsiperhettä Oulun ulkopuolelta. Tai siis tunnemme, mutta niitä on ripotellen siellä ja täälä. Jos muuttaisimme, muuttaisimme todennäköisesti Helsinkiin. Sielläkin tunnemme aika monta lapsiperhettä, mutta kestäisi aikaa ennen kuin saisi rakennettua heihin sellaisen dynaamisen yhteisen ajanviettosuhteen, joka meillä on kehittynyt tai hyvää vauhtia kehittymässä useiden perheiden kanssa täällä Oulussa.

Maisemakonttorin ihmisiä: Minun maisemani on paras! Työyhteisöämme en väsy kehumaan. Siellä minut hyväksytään juuri sellaisena kuin olen. Saan riehumiseni ja v****luni anteeksi, surujani kuunnellaan, hörhötyksilleni naureskellaan lempeästi, perheestäni ollaan kiinnostuneita, talopiirrustuksiani katsellaan... Ihanat, ihanat kollegat! Ei sellaisia yhytä kahta kertaa elämässä, eihän?

Keksisin varmaan enemmänkin. Nyt en ehdi, tarttee vähän palaveerata.