perjantaina, huhtikuuta 15, 2005

Kiinaan synnyttämään ja lepäämään

Hesarissa on oiva kirjoitussarja äideistä ja lapsista ympäri maailman. Olen ahminut silmiini osuneet osat yhtä ärhäkkäästi kuin seitsemän tuntia nukkunut vauva nälkäisenä herätessään nyhtää rinnasta maitoa. Miten virkistävää onkaan lukea ihan erilaisista käytännöistä vaihteeksi! Kuinka voikaan olla niin sokea ja kuvitella, että oman maan käytännöt ovat niitä ainoita hyviksi havaittuja yleismaailmallisia peruskäytäntöjä!

Eilisen Hesarin kuvaus kiinalaisesta äitiyskuukaudesta sai minut yh-yh-yh-ynisemään aamuteeni ääressä. Synnyttäneelle äidille kuukausi lepoaikaa toipua synnytyksen kauhuista ja keskittyä imetyksen käynnistelyyn! Epistä! Miksen ole kiinalainen!!!

Sinänsä mielenkiintoista, että olen jo aikaa sitten luvannut itselleni ja perheelleni, että jos (epätodennäköistä) meille joskus vielä tulisi vauva ja minä sen joutuisin synnyttämään, haluaisin ensiviikoiksi talon täyteen tomeria naisia. Vauvaa ehkä hoitaisin itse, mutta muuta en sitten tekisikään. Tilaisin siivoojan, pyytäisin äitini ja anoppini luoksemme muutamaksi viikoksi, keräisin ympärilleni armeijallisen avuliaita ihmisiä, sellaisia, joiden hyvinvoinnista minun ei tarvitsisi huolehtia, päättäväisiä, toimeentarttuvia, fiksuja ihmisiä (naisia).

Kuvittelin, että tämä ajatus on ihan läpimätä ja kertoo lähinnä minun epäkelpoisuudestani äitiyden saralla. Mutta kas! Sama käytäntö on kiinalaisnaisille arkipäivää!

Mitä jos menisinkin ensi kerralla järkiään Kiinaan synnyttämään? Vaan saakohan siellä epiduraalin?

2 Comments:

Blogger Hiipinä said...

Kuukauden lepoaika synnytyksen jälkeen kuulostaa kivalta, mutta mä en kyllä tykännyt siitä kiinalaisesta systeemistä, että äiti ei itse saa hoitaa vauvaansa. Vauvan hoitaminen on kuitenkin kaiken aa ja oo, ja minusta se on jopa tärkeämpää kuin imettäminen ( tämä on minulta paljon sanottu).

Onhan se nyt ihan luonnoton tilanne, että äiti pelkää vauvaansa:-O Tai no, pelkäsin minäkin esikoista ihan alkuun kun se oli niin pieni, ja minä ihan tottumaton, mutta pelko meni ohi hyvin nopeasti, kun vauvaa piti hoitaa.

16 huhtikuuta, 2005 08:25  
Blogger kiltti ihminen said...

Onhan Suomessakin aiemmin ollut käytössä "lapsivuodeaika", mulla on semmonen hauska ikivanha lääkärikirja ja siinä oli jotain siihen liittyviä ohjeita, joista nyt tietenkään en mitään yksityiskohtia enää muista. ;)

16 huhtikuuta, 2005 14:35  

Lähetä kommentti

<< Home