Luonnonmukaisesta lapsenhoidosta

Nyt kirjoittaa taas Feministi siinä määrin mielenkiintoista asiaa, että on ihan pakko mainostaa.

Minua on usein ärsyttänyt suunnattomasti luonnonmukaisuuden ylistys lapsenhoidossa. Moni hoivakeskeinen äiti vertaa omia lapsenhoitokäytäntöjään alikehittyneiden kulttuureiden naisten käytäntöihin, joskus myös eläinkunnasta poimittuihin tapauksiin. Esimerkin valitsija ei usein tunnu havaitsevan, että analogia on kapea: läheskään kaikki eläimet eivät kanna poikasiaan mukanaan tai muutenkaan kohtele poikasiaan kovin hellin ottein. Päinvastoin, tyypillisempi esimerkki tuntuu olevan sellainen, jossa poikaset jätetään pitkäksi aikaa itsekseen selviytymään, suositaan vahvinta tai stressitilanteessa jopa jätetään osa poikasista kuolemaan tai syödään ne. Vastaavasti kaikki “luonnonkansojen” tavat eivät kestä länsimaista päivänvaloa: omaa lastani en uskoisi hetkeksikään sudanilaisen äidin hoiviin savimajaan.

Tästä Feministi kirjoittaa. Hän pukee sanoiksi sen, mitä itse en ole osannut: kulttuurisen ulottuvuuden, joka menee biologisen yli. Itse koen olevani äiti ensisijaisesti tässä kulttuurisessa kontekstissa, en ensijaisesti lajini edustaja. Olen toki ihminen ja sidottu lajini biologisiin välttämättömyyksiin, mutta merkitykset näille välttämättömyyksille antaa kulttuuri. Myöskään lapseni ei ole “pelkästään” ihmisen poikanen, vaan kasvava yksilö juuri tämän kulttuurin keskellä.

En toki halua nähdä kulttuuriamme deterministisenä samaan tapaan kuin biologia on. Yhteiskunnallinen ilmapiiri, arvot ja normit muuttuvat. Ihmisenä korkealla henkiselle tasolle kehittyneen yksilön onni on olla muuttamassa yhteiskuntaa paremmaksi, mieleisekseen, sopivaksi. (Passiiviset sopeutujat jätän tämän ryhmän ulkopuolelle.) Kulttuurin muutosyritykset luonnollisuuteen tai luonnonmukaisuuteen vedoten olen kokenut vastenmielisinä. Haluavatko luonnonmukaisuuteen vetoavat lajitoverit rajoittaa kulttuurista muutosta biologialla! Asettavat biologian määräämät rajat sinne, missä pitäisi olla rajattomat kulttuuriset mahdollisuudet!

Nostan hattua Feministille, koska hän kumoaa kirjoituksessaan valveutuneen lukijan seuraavan vasta-argumentin. Minä [valeutuneen lukijan tyyppitapaus] olisin ainakin heti tarttunut (niin Feministin kirjoituksessa kuin tässä omassanikin) siihen, että biologia ymmärretään vakioituna. Kyseenalaistaisin ainakin nykyisin vallalla olevan normin kahdesta sukupuolesta ja kahdesta sukupuolisesta identiteetistä. Suomessakin syntyy jo vuosittain useita lapsia, joilla on joko sekä miehen että naisen sukupuolielimet tai ei selväpiirteisesti kummankaan.

Samoin sukupuolisen identiteetin näen ennemminkin jatkumona kuin dikotomiana. Tässä tapauksessa kulttuurimme on jäykempi kuin biologia: Suomen laki vaatii, että ihmisen pitää olla joko mies tai nainen. Jos sukupuoli ei ole selvä, vanhemmat joutuvat valitsemaan kahden sukupuolen välillä niin varhaisessa vaiheessa, ettei lapsi vielä kykene omaa tahtoaan ilmaisemaan. Sukupuoli-identiteetin kehittyminenhän voi tapahtua hyvinkin myöhäisessä vaiheessa ihmiselämää.

[Jos kulttuurimme olisi niin vapaamielinen, ettei nais- tai miesleimalla olisi mitään merkitystä, vaan kukin yksilö saisi kehittyä maskuliiniseen tai feminiiniseen, androgyyniin jne. suuntaan riippumatta "virallisesta" sukupuolesta, ei tällä leimalla olisi mitään merkitystä. Näinhän ei kuitenkaan ole, vaan tytöistä kasvatetaan tyttöjä ja pojista poikia. Poikkeamista yhteisö rankaisee.]

***

Vaihdanpa vielä sidebarin "muistolauseen" aiheeseen sopivaksi. Katsoittehan Frasierin?