keskiviikkona, huhtikuuta 20, 2005

Yhden naisen työtaistelu, osa II

Elän jännittäviä aikoja työrintamalla. Palkankorotuskierros tuli ja meni, saldoni oli reilun 200 euron korotus, jota – näin ystävien kesken – pidän lähinnä vitsinä. En tiennyt miten päin olisin ollut, kun pomo kertoi korotuksesta. Hän odotti minulta ilmeisesti riemun purkausta, mutta sitä iloa en voinut hänelle suoda, vaikka säälistä olisi melkein tehnyt mieli teeskennellä onnellista.

Jaossa ollut palkkapotti koko tiimillemme oli ilmeisesti tuon reilun 200 euron luokkaa, joten pomoni otti yhdessä oman pomonsa kanssa ison riskin antamalla koko potin minulle. Selkärangan nipukkaa kylmääkin ankarasti, koska pomoportaan tiedossa ollut riski on toteutumassa: jos sermin takainen osasto maksaa, mitä pyydän, otan rahat ja juoksen. Palkankorotuskortti tällä osastolla on nyt katsottu eikä tulos ollut sitä, mitä odotin.

Olen niin alipalkattu kuin vain voi olla. Olen nyt kahteen otteeseen ollut baari-illan mittaan tilanteessa, jossa palkoista on tullut puhe. Kummallakin kerralla koko pöytäseurue on paljastanut omat palkkansa, joten minä tiedän tiimimme ja pomoportaan palkkatason. Minä olen kera korotuksenkin kaikkein alhaisimmalla oksalla. Vertaiseni tienaavat noin 500 euroa enemmän kuin minä, yhtä porrasta ylempänä ero on pahimmillaan 2000 euroa. 2000 euroa!!!!

Työtehtävien vaativuudesta ja suitsutuksen määrällä ja toisaalta palkkatasolla ei näytä olevan minkäänlaista yhteyttä. Jokainen projekti vakuuttaa, että olen kriittinen resurssi, ilman minua ei tulla toimeen. (Itse tiedän, ettei näin ole, mutta kommentit ovat tärkeitä oman markkina-arvon määrittämisessä.) Oma pomoni sanoi kerran minulle, että hän rakastaa minua. Suuria sanoja, pieni palkka.

Viimeisin kommentti tuli partnerifirman edustajalta: “For a capable lady like you, your pay is far too low.” Erään kollegani mielestä palkkani on niin pieni, ettei minun oikeastaan kannattaisi töissä tehdä töitä ihan tosissani eikä ainakaan stressata mistään.

Viimeinen vaihtoehto on tietysti hakea töitä oman talon ulkopuolelta. Tunnen tapauksia, joissa kierros muissa firmoissa on auttanut nostamaan palkan ihan uudelle tasolle. Mutta mitä jos tykkää omasta työstään eikä haluaisi lähteä?

Toki arvostettu ja suhteellisen turvallinen työpaikka sekä mielekäs työ ovat hyviä asioita sinällään. Itse asiassa olisin tyytyväinen euromääräiseen palkkaani, jos muut saisivat saman verran tai jos olisin huono tai edes keskinkertainen. Mutta kun muut saavat enemmän vain siksi, että ovat sattuneet olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja oma heikko palkkakehitykseni johtuu siitä, että minut pidettiin hiljaisena sen varjolla, ettei tutkintoni ollut valmis, on tilanne itkettävän raivostuttavan epäoikeudenmukainen. Minä häpeän alhaista palkkaani. Se saa minut tuntemaan itseni luuseriksi, vaikka päällisin puolin olen tyytyväinen elintasooni, asemaani ja työtehtäviini.

Taistelu jatkuu. Olen päättänyt laittaa urakehityksen suhteen viitosvaihteen päälle. Varokoot kaikki minun kyynärpäideni etäisyydellä olevat!

8 Comments:

Blogger Kaura said...

Mullakin on ammattitaitoon, kokemukseen ja työtehtäviin nähden itkettävän huono palkka, koska en ole saanut sitä prkleen geetä valmiiksi. Olen elätellyt toivoa sen valmistumisesta, joten en ole jaksanut tapella kuin pieniä korotuksia ja vakituisen työsuhteen, mutta katsoos nyt jahka palaan sorvin ääreen... Lykkyä taistoon!

20 huhtikuuta, 2005 11:06  
Blogger Hiipinä said...

Mun palkka nousi 800 euroa kun vaihdoin työpaikkaa. En olekaan koskaan ajatellut, että valmistumisella voisi olla jotain tekemistä palkan kanssa. Mä olen valmistunut 1996.

20 huhtikuuta, 2005 11:42  
Blogger Kookos said...

Samassa tilanteessa olleena vakana neuvo sinulle, Kauraseni:

Älä anna niiden hämätä tuolla tutkintoargumentilla! Ole kuin et koskaan olisi aikeissa gradua tehdäkään, vetoa pelkästään ammattitaitoon ja kokemukseen. Vähättele tutkintoa minkä kerkiät! Jos itse olisin aikoinaan tajunnut sanoa, etten edes aio tehdä tutkintoa valmiiksi, palkka olisi varmasti noussut vikkelämmin.

Koska koko ajan hoin, että tutkinto on kohta valmis, ajauduin sitku-tilanteeseen. Ja kun "sitku"-tilanne oli käsillä, ei palkankorotuksen lupaaja enää ollut pomoni ja mitään rahapottia sitä korotusta varten ei ollutkaan olemassa.

Meitä huiputetaan mennen tullen!

Tietysti sitten kun tutkinto oikeasti on valmis, voi taas alkaa vedota korkeaan koulutukseensa ;-)

Miksi näitä pelejä ei opetettu koulussa?!?

20 huhtikuuta, 2005 11:44  
Blogger Kaura said...

Kookos, tuo ajatus on itsellänikin, mutta otan kiitollisena vastaan kaiken vahvistuksen sille. Jotenkin liian helposti tulee tuo perhanan kiltti tyttö nostamaan sievää pikku päätään ja estää jämäkkää minääni hoitamasta hommia asiallisesti himppeen. Onneksi jämäkkänä sentään sain sen vakkarisuhteen aikaiseksi.

20 huhtikuuta, 2005 12:16  
Anonymous Anonyymi said...

Saiskos kysyä kun nyt kuitenkin anonyymeinä esiinnytään että paljonko sun mielestä sun palkan pitäisi tämän hetkisillä työtehtävilläsi euroissa olla, jotta olisit siihen tyytyväinen.

Mä en oikein muuten osaa ottaa näihin juttuihin ikinä kantaa kun usein ei sit kuitenkaan kukaan paljasta tarkkaa summaa että mikä sen palkan pitäisi olla.

Eräs ystäväni väitti määräaikaisena saavansa väh. 900 euroa vähemmän kuin kollegansa (kaikilla sama vastuutaso ja sama koulutustaso). Vakinaistamisesta kun tuli puhe, esitti toiveen että palkka nostettaisiin muiden vakkareiden tasolle. Koko sopimusta ei sitten kirjoitettukaan ja kohta neito on työtön. Olikohan pomo todella todella härski vai olivatko kollegat valehdelleet palkkansa ylöspäin? Tässäkään tapauksessa mitään numeroita ei mainittu.

20 huhtikuuta, 2005 12:29  
Blogger Kookos said...

En kerro palkkaani täällä enkä sitäkään summaa, mitä oikeasti tavoittelen.

Sanottakoon nyt, että ylärajaa ei ole ;-)

En sitäpaitsi ole täydellisen anonyymi. Moni kaveri, tuttu ja tutuntuttu lukee tätä blogia enkä halua, että palkkaeuromääräni on kaikkien huulilla ;-)

20 huhtikuuta, 2005 12:58  
Blogger Feministi said...

Oikea Asenne! Ainoa asia, jolla työnantaja voi esittää kiitoksen tekemästäsi työstä on palkka. Mitkään neropattimaiset kauniit määrittelyt työtaidostasi ja merkityksestäsi eivät riitä, vaan raha se on joka puhuu - myös niiden suullisten kiitosten edestä.

Sain päivän aiheestasi intoa kirjoittaa omista palkoistani. Sain Kolarissa Luoteis-Lappi -nimisessä paikallislehdessä ensin 7200 markkaa kuussa, vaikka tein yksin kaikki lehden jutut. Tuo vastasi harjoittelijan palkkaa. Lehden levikki nousi tuntuvasti minun aikanani. Pian työnantaja Heikki Peura laski palkan 6800 markkaan kuussa. Käräjäjillehän sitä lopulta sitten mentiin. Olin varmasti Suomen huonoiten palkattu toimittaja, sillä tein koko ajan viikonloppu- ja iltatöitä. Viikottainen työtuntimäärä nousi sesonkina 100 tuntiin!!!
http://kaisaruokamo.blogspot.com

20 huhtikuuta, 2005 17:55  
Blogger Kookos said...

Feministi: No huh huh... Onneksi lähdit hakemaan oikeutta. Tuollaiset työnantajat pitäisi lain voimalla pistää ruotuun.

21 huhtikuuta, 2005 08:07  

Lähetä kommentti

<< Home