Ihmeiden kauppareissu

Huh. Tiedoksi ystävilleni, jotka ehkä ehtivät jo huolestua, että eilinen ahdistus helpottikin yllättävän pikaisesti, ja tänään elomme on ollut taas harmonista.

Kauppareissulla ihailin poikani kykyä riemastua, ihastua, hämmästyä, ilahtua ja näyttää tunteensa valloittavalla tavalla. Jokaista koiraa tervehditään (tosin kera äidin varoitusten: ”Anna kulta hauvojen lenkkeillä rauhassa”), jokainen kaivinkone tarkastetaan, jokaista ruohonleikkuria seuraillaan.

Vastapäisen talon remontti, jonka kohdetta emme tiedä, mutta joka on tuonut katse-etäisyydelle runsaasti remonttivälineistöä, nostureita, lavoja ja ronskeja työmiehiä, kiinnostaa poikaani siinä määrin, että tänään kaksitoistatuumaisen alle meinasi jäädä mummo kera kävelysauvojensa. Poika käsittelee pyöräänsä todella hienosti, mutta vielä opeteltavaa riittää ympäristön havainnoinnissa.

Matkalla kauppaan kaivetaan myös maata ja tänään saimme hetken verran ihailla kaivinkonetta toiminnassa. Bonuksena kaivuri oli paikallaan vielä paluumatkallakin. "Ooooo, on te kaivuli tiellä vielä! Kato äiti! Kaivuli on vielä tiellä! Minä huomatin!" Voi sitä huutomerkkien määrää.

Kaupasta ostettiin saippuakuplapurkki. Olemme ostaneet niitä monta monta monta ja jokaikinen kerta poika ehtii puhallella vain muutaman kuplan ja sitten purkista lorahtavat nesteet maahan. Tällä kertaa olin fiksumpi, pidin purkin omassa kädessäni ja annoin pojan kastella kuplatikkuansa siinä. Fiksu toden totta - aina siihen hetkeen saakka kunnes jostain mystisestä syystä annoin purkin hänen käteensä hetkeksi. Poika kumartui katsomaan kuplaa maassa ja – loiskis! Se niistä kuplista taas.

Kuplista ehtivät saada meidän lisäksemme hupia monet ohikulkijat, joita hymyilytti pojan riemu. On yllättävää, kuinka paljon positiivisuutta vauhdikas ja iloinen lapsi kylvää ympärilleen. Hämmästyttävää kyllä, myös kiukkuiset lapset saavat usein hyväntuulista kommentointia osakseen. Ilmeisesti kommentit on tarkoitettu kärsivien vanhempien lohdutukseksi.

Kotimatkalla kohtasimme vielä kaksi ruohonleikkuria. Siis ymmärrättehän varmasti: KAKSI! Yksi leikkuri on hieno juttu, mutta että kaksi – siinä ei meinaa kolmevuotias pysyä housuissaan.

Koska kauppareissumme sujui niin mallikkaasti, palkitsin pojan vielä annoksella pihamaaulkoilua kera hiekkalaatikkolelujen. Oi onnea, oi harmonista eloa!