Jotkut ajattelevat, että luulen, mutta tiedän

Olin tänään Helsingissä asti perehtymässä. Muuten olen perehtynyt ihan vain täällä Oulussa, mutta tällä kertaa esinaiseni oli sitä mieltä, että menen katsomaan kollegoita rohkeasti silmästä silmään. Paljon pitää vielä perehtyä ja kirjoittaa asioita muistiin ennen kuin voin vapautuneesti siirtyä palaverista toiseen ihan oikeasti tietäen ketä ja mitä siellä kohtaan.

Päivä oli vauhdikas kuten niin monet päivät näinä aikoina. Olenkohan innostunut uudesta työstäni vai onko tällä paikalla todellakin kiireisempää kuin edellisellä? Miehen mielipide oli karu: uudella osastolla on keskitytty pari vuotta Ihan Vääriin Asioihin ja siksi nyt On Olevinaan kiire, kun niitä Oikeitakin Töitä on pakko alkaa tehdä. Mieheni on yksi viisaimpia ihmisiä maailmassa, joten hän saattaa olla oikeassa.

Minun käy uuden osaston väkeä vähän sääliksikin. He yrittävät kaikki niin kovasti. Haluan vilpittömästi olla vapauttamassa heitä ainakin osasta huolista.

Olipa syy kiireeseen siellä tai täällä, vastuuta ja vastuita on. Ikävä kyllä en ole vielä päässyt nauttimaan pätemisen hedelmiä, koska olen niin kovin tuore. Yritän myös hillitä pätemistäni, koska mikään ei ole sen ärsyttävämpää kuin keltanokka, joka kuvittelee tietävänsä kaiken parhaiten. Minähän luonnollisestikin tiedän parhaiten, mutta hämään, jotta muut eivät tajuaisi, että luulen tietäväni (siis tiedän).