lauantaina, heinäkuuta 23, 2005

Läski vaihtaa majaa

Äiti katsoi, joten minäkin katsoin järkyttävää skeidaa amerikkalaisessa imbesilliohjelmassa Parinvaihto (tmv.) vajaan jakson verran. [Katsooko näitä aikuisten oikeesti joku?!?] Ohjelmassa kahden perheen ylipainoiset matamit muuttivat toistensa koteihin joksikin ajaksi (en saanut selville kuinka pitkäksi ajaksi).

Sana "parinvaihto" minun vokabulaarissani ennakoi sellaista, että muutamat eroottisesti latautuneet pariskunnat etsivät lisäkipinää vaihtamalla sänkykumppaneita, eivät piikoja. Tässä tapauksessa ennakko-oletus ei pidä paikkaansa. Ideana on jonkinlainen valtataistelu kahdessa kodissa, joista poistetaan yksi perheenjäsen ja korvataan hänet jollakulla ventovieraalla. Katsojat seuraavat sivistymättömien amerikkalaisten toilailuja uudessa tilanteessa. Miehet ovat epämiellyttäviä punaniskoja: tyhmiä, asenteellisia, kommunikaatioon kykenemättömiä sovinisteja.

Formaatti on vastenmielinen: Perheiden ei kuulu olle asennoituneita tekemään myönnytyksiä, vaan etsimään konflikteja. Tällä imeisesti vedotaan katsojien kaikkein alhaisimpiin inhimillisiin tunteisiin.

Kaikkein eniten minua puistattaa kuitenkin amerikkalaisen naisen alistettu asema. Onko tämä todellakin se vapautta ja yksilöllisyyttä ylistävä kansakunta, joka meitä päivittäin lähestyy joka ikistä kanavaa myöten? Koskeeko vapaus ehkä kuitenkin vain amerikkalaisia miehiä? Naisen asema on järkyttävä. En tiedä tuntisinko myötätuntoa, sääliä, inhoa vai vihaa. Mitä ilmeisimmin naisilla olisi vähintäänkin teoreettinen mahdollisuus murtaa roolikoodisto. Miksi he eivät tee sitä?

Amerikkalaiset sisaremme ovat touhukkaan, jaksavan, iloisen, äidillisen, leveäperseisen roolinsa vankeja - sellaisena korokkeelle nostettuja, ihailtujakin. Vankeja yhtä kaikki. Miten voisimme auttaa heitä?

Ehkä kehitysohjelmat pitäisi sittenkin suunnata Pohjois-Amerikkaan, eikä tuonne itään päin.

3 Comments:

Anonymous Anonyymi said...

Siipat vaihtoon. Tämä versio onkin outo, brittiversio samasta aiheesta oli paljon mielenkiintoisempi, kun eivät tahalleen tehneet kaikesta sotaa...

23 heinäkuuta, 2005 08:36  
Blogger Feministi said...

Ensiksi: Hauskaa Kesän Jatkoa kuitenkin, vaikka kirjoittamisen ääreen jo palasitkin!

Tunnustan: rakastan tällaisia vistoja "reality"-ohjelmia, jossa ns. normaalielämä uhrataan viihteen alttarille. Viihdemössössähän me elämme jo muutenkin; sana korkeakulttuuri tarkoittaa enemmistölle jotain sellaista mistä ei he eivät halua saada minkäänlaista otetta. Katson erittäin mielelläni vaikkapa Anna Nicole show'ta torstai-iltaisin tai samaan törkytorstaihin kuuluvaa Jerry Springeriä jne... Ne ovat niin raakoja, paljaita ja siten tosi kiinnostavia. Mitään suurennuslasia ja luuppia ei tarvita, kun niistä jo löytää jotain olennaista nykykulttuurista ja meidän tavallisesta jokapäiväisestä elämästämme. Ohjelmat ovat kuin jotain laboratorioita.

28 heinäkuuta, 2005 17:35  
Blogger Kookos said...

Juu, se on totta, niitä voi katsoa myös tuossa mielessä. Mä hurahdin aikoinaan Big Brotheriin ja Survivoriin ja Suureen seikkailuun. Erityisesti Big Brother oli oikein kelpo ihmislaboratoriokehitelmä.

Jos kykenisikin katsomaan reality-sarjoja kuin dokumentteja ihmisluonnosta, ne olisivat tosiaan mielenkiintoisia. Mutta kun en pysty. Mua alkaa kuvottaa. Katsoin puoliksi pari jaksoa sitä ohjelmaa, jossa Donald Trump on palkkaamassa itselleen työntekijää, mutta se oli niin vastenmielinen, että sain moraalisen krapulan.

Enkä laske leikkiä! Illalla kun menin nukkumaan, mulla oli oikein todella mielessä sellainen möykky ja muistaakseni se vaikutti jotenkin uniinikin. Olen sen luokan henkiolento, että uskon, että moraalittomuuksien katsominen rappeuttaa huomaamatta ihmisen omaa moraalia.

Siksi vältän noiden katsomista. Tosin realityä tulee nykyään niin paljon, että aina sitä välillä tulee katsoneeksi.

31 heinäkuuta, 2005 16:32  

Lähetä kommentti

<< Home