Läski vaihtaa majaa

Äiti katsoi, joten minäkin katsoin järkyttävää skeidaa amerikkalaisessa imbesilliohjelmassa Parinvaihto (tmv.) vajaan jakson verran. [Katsooko näitä aikuisten oikeesti joku?!?] Ohjelmassa kahden perheen ylipainoiset matamit muuttivat toistensa koteihin joksikin ajaksi (en saanut selville kuinka pitkäksi ajaksi).

Sana "parinvaihto" minun vokabulaarissani ennakoi sellaista, että muutamat eroottisesti latautuneet pariskunnat etsivät lisäkipinää vaihtamalla sänkykumppaneita, eivät piikoja. Tässä tapauksessa ennakko-oletus ei pidä paikkaansa. Ideana on jonkinlainen valtataistelu kahdessa kodissa, joista poistetaan yksi perheenjäsen ja korvataan hänet jollakulla ventovieraalla. Katsojat seuraavat sivistymättömien amerikkalaisten toilailuja uudessa tilanteessa. Miehet ovat epämiellyttäviä punaniskoja: tyhmiä, asenteellisia, kommunikaatioon kykenemättömiä sovinisteja.

Formaatti on vastenmielinen: Perheiden ei kuulu olle asennoituneita tekemään myönnytyksiä, vaan etsimään konflikteja. Tällä imeisesti vedotaan katsojien kaikkein alhaisimpiin inhimillisiin tunteisiin.

Kaikkein eniten minua puistattaa kuitenkin amerikkalaisen naisen alistettu asema. Onko tämä todellakin se vapautta ja yksilöllisyyttä ylistävä kansakunta, joka meitä päivittäin lähestyy joka ikistä kanavaa myöten? Koskeeko vapaus ehkä kuitenkin vain amerikkalaisia miehiä? Naisen asema on järkyttävä. En tiedä tuntisinko myötätuntoa, sääliä, inhoa vai vihaa. Mitä ilmeisimmin naisilla olisi vähintäänkin teoreettinen mahdollisuus murtaa roolikoodisto. Miksi he eivät tee sitä?

Amerikkalaiset sisaremme ovat touhukkaan, jaksavan, iloisen, äidillisen, leveäperseisen roolinsa vankeja - sellaisena korokkeelle nostettuja, ihailtujakin. Vankeja yhtä kaikki. Miten voisimme auttaa heitä?

Ehkä kehitysohjelmat pitäisi sittenkin suunnata Pohjois-Amerikkaan, eikä tuonne itään päin.