Thank God for Finnair!

[Tämä ei varmaan kiinnosta yhtään ketään, mutta on niin kummallista, että on pakko kertoa: kirjoittelen tässä ilkialastomana - on niin kuuma! Aion myös mennä samassa asussa nukkumaan. Miehellänikään ei varmaan ole mitään sitä vastaan.]

Tämä on jo perinteeksi muodostunut viikonlopun diipadaapa, josta vanhat ystävät saattavat nauttia, mutta joka saattaa olla pelkkää tuskaa satunnaiselle lukijalle. Kumpaa käyttäjäryhmää haluan palvella? Se on ratkaisematon kysymys. [Eipäs kohotella kulmakarvoja siellä Paraisilla!]

Tulin lauantaiaamun puolella takaisin Lontoosta, jonka tietämillä kävimme tapaamassa erästä vihaista asiakasta. Onneksemme lentokoneessa oli sympaattinen homo-stuertti, jolle saimme vuodattaa tuskaamme: meille naurettiin ja meitä haukuttiin. Aina saa kärsiä ja hävetä.

Pomo teki (viisaasti) oharit ja lähetti paikalle kolme noviisia, joilla kylläkin oli hauskaa keskenään, mutta joiden epätoivo, kyynisyys ja itseruoskinta hipoi taivaita perjantai-iltana taksissa kohti Heathrowta. Kun sitten ruotsalainen perheenäiti töpeksi edessämme passintarkastusjonossa, meinasi suomalaiskansallinen uho äityä ärräpäiseen kliimaksiinsa. Blondi kollegani hillitsi itsensä vain vaivoin: "Perke-le!" pääsi huulilta vasta lentokoneessa omalla rivillä, jossa henkilökohtainen homoemomme jakoi anteliain käsin sympatiaansa.

Kotiin oli ihana tulla. [Kyllä uhmaikäinen, rasavilli kolmevuotias aina kiukkuisen asiakkaan voittaa!] Mistä minä oikein olen valittanut viimepäivät! Kaukana kamala asiakas. Omat kullat pidin tiukasti vieressäni ensimmäisen yön kotona.