Päiväkotiin "tutustumaan"

Eka lomanjälkeinen päivä töissä. On ihan kuin en poissa olisi ollutkaan. Ihan hävettää, mutta olen innoissani. En ehtinyt olla uudessa jobissani ennen lomalle jäämistä vielä niin kauaa, että uutuudenviehätys olisi ehtinyt kadota. Nyt sitten virittelen töitäni ihkaoikeasti alulle.

Eka palaverikin ehti jo päättyä. Iloitsen siitäkin, että palaveri meni mallikkaasti, vaikka olin aluksi kauhuissani, koska tiedossa oli kädenvääntöä ”kovien jätkien” kanssa heti ekana aamuna.

Olen kylmän viileästi käyttänyt hyväkseni sitä, että voin uutena vedota tietämättömyyteeni. Kohta sitä luksusta ei enää ole ja pitää tietää oikeasti aina ja joka tilanteessa.

Eetu meni tänään uuteen tarhaan, joten olimme aamulla koko perhe aika jännittyneitä. Eetu tosin tiesi, mitä oli edessä ja oli asioiden tilaan tyytyväinen, joten minäkin olin aika luottavaisin mielin. Tarha on pojalle tuttu paikka. Kävimme keväällä ennen hakemuksen jättämistä siellä tutustumassa ja pidimme molemmat paikasta. Alkuviikosta vietimme paljon aikaa tarhassa, joten oman ryhmän tyypit ovat jo tuttuja, jopa minä muistan kaikkien niiden lasten nimet, jotka olivat palanneet lomalta.

On todella huojentavaa, kun tuntee lapsensa kaverit. Illalla on helpompi kysellä päivän kulusta, kun tietää raamit, missä liikutaan. Sen sijaan, että kysyisi: "Mitä sinä leikit tänään?", voi kysyä esimerkiksi: "Leikittekö te tänään sitä kauppaleikkiä pihalla?" Kolmevuotiaan on helpompi vastata täsmällisiin kysymyksiin.

Eetu tietää, missä sängyssä hän nukkuu päiväunet. Hän sai itse valita paikkansa ruokapöydässä. Eetun naulakossa on laivan kuva. Hän tietää lelujen säilytyspaikat, pesurituaalit, ruokarukoukset, lorupussilaulun ja niin edelleen. Minäkin tiedän, koska olin mukana ihan samoissa hommissa.

Eetu on sisäistänyt hyvin sen, että päiväkotiin kuuluu ensin tutustua. Tänäänkin hän kertoi menevänsä päiväkotiin tutustumaan, mutta ilman äitiä ja iskää. Kauankohan hän aikoo vielä tutustua? Milloin hän on tutustunut tarpeeksi ja alkaa vain olla? Ja mitenköhän se ulospäin ilmenee?

Aamulla reipas poikani asteli rohkeana aamupalapöytään omalle paikalleen ja vilkutteli nauravaisena ikkunasta. Tosin kun ajoimme autolla ikkunan ohitse, näytti siltä kuin poika olisi ollut hoitajan sylissä. Ehkä eronhetken kohtaaminen otti sittenkin lujille.

Minulla ainakin otti. Itku meinasi tulla, varsinkin kun lastenlaulu-CD autossa soitti vielä Maan korvessa kulkevi lapsosen tie. Mies vaihtoi nopeasti radioon.

Onneksi minulla on täällä töissä niin hyvä olla. En ehdi murehtia. Mieli tekisi kyllä soittaa ja kysyä aamupäivän kulusta. Ehkä soitankin päiväuniaikaan.