perjantaina, elokuuta 05, 2005

Poika Urhea

Ei se ikkunasta katselu auton perään eilen tarhaan jäädessä ollutkaan ikävää. Kuulemma Eetumme halusi tädin syliin katsomaan, kun ”ikkä ajaa lujjaa”. Koko päivä oli mennyt erinomaisen mallikkaasti ja rypyttömästi. Kannatti tutustella.

Täytyy tosin rehellisyyden nimissä sanoa, että melkoisen kivuttomasti kävi meillä aikoinaan ensimmäiseenkin päivähoitopaikkaan sopeutuminen. Ennemmin on niin, että välillä hoitoon jääminen on lapselle vaikeampaa, välillä helpompaa. Tutustuminen näyttää meidän pojalla käyvän nopeasti.

Lapseni oli syönyt keskimääräisen hyvin, leikkinyt innokkaasti erityisesti peuhuhuoneessa (arvasin heti kun aikoinaan näin tuon huoneen, että siitä tulee Eetun lempparipaikka), kakkinut ja pissinyt – kaikki minulle merkkejä siitä, että poika on luottavaisella mielellä. Päiväunillekin oli kovasti yrittänyt nukahtaa, mutta ei vaan ollut nukuttanut. Rytmiin pääsy vie aikansa. Kotona kun poika ei enää päiväunia nuku.

Jopa ilta sujui sopuisissa merkeissä. Kokemuksesta tiedän, ettei tyytymättömyys välttämättä hoitopaikan arjessa olekaan kovin helposti nähtävissä - urhea poikani tsemppaa eikä päästä ikävää valloilleen erossa ollessaan. Äidin ja isän tarve tulee näkyviin iltaisin.

Tämä on erittäin mielenkiintoista aikaa. Lapsen hoitopaikkaan viemisestä ja sieltä hakemisesta voi löytää vaikka minkälaisia merkityksiä. On herkullista seurata omien ja lapsen tunteiden skaalaa ja eri toimintatapojen vaikutuksia. Itselläni on luovuutta ja jaksamisresursseja tarpeeksi leikkimiseenkin, kun saan päivällä revitellä omien haasteideni kanssa työmaalla.

Erittäin tärkeää päiväkotipäivän hyvälle käynnistymiselle on se, että aamu sujuu positiivisissa merkeissä. Herätyksen täytyy olla lempeä ja hauska tilanne. Aamun ensimmäinen hymy tuntuu jäävän päälle. Jos pukemisesta ja autolle siirtymisestäkään ei synny taistelua, ollaan yleensä voiton puolella.

Näinä aikoina olen sanomattoman kiitollinen siitä, että lapseni on luonteeltaan aurinkoinen, luottavainen ja helposti innostuva. Joinain päivinä lapsen hyvät ominaisuudet unohtuvat, toisina korostuvat.

3 Comments:

Blogger A.J. said...

Minusta on mielenkiintoista lukea blogiasi, koska edustat tavallaan niin erilaista ja kuitenkin niin samanlaista äitiyttä kuin minä itse edustan.

Minä kohtasin vähän hämmästelyä, kun halusin käydä tutustumassa kokonaisen päivän ajan uuteen hoitopaikkaan. Se ei kai ole ollut niin tavallista näillä korkeusasteilla. Tavallisempaa on vain piipahtaa nopsaan aloittamista edeltävänä päivänä. Minusta kuitenkin oli tärkeää, että tiedän, mitä lapseni tekee päivän aikana. Ei päiväkoti ole mikään säilöntäastia, jonne kippaan lapseni 8 tunniksi päivässä.

Hyvä juttu, että Eetulla menee niin hienosti uudessa paikassa! Se helpottaa elämää kummasti (nimimerkillä kokemusta on viihtymättömyydestäkin, tosin vain viikon ajan varahoitopaikassa).

05 elokuuta, 2005 11:10  
Blogger Kookos said...

Minulle ei ole kukaan suoraan sanonut, mutta olen ollut aistivinani, että pidempää tutustumista vähän kummastellaan. Kun Eetun kanssa olimme ekaa päivää tutustumassa (ja HUOM, sehän oli meille oikeastaan toka päivä, koska olimme jo keväällä käyneet tuossa tarhassa leikkimässä), oli samaan aikaan pistäytymässä toinenkin lapsi kera äitinsä (niin ja mehän oltiin siis koko perhe, koska mun mies on myös halunnut tutustua). Sille toiselle äidille tuli yllätyksenä, että me aiotaan pyöriä siellä pitkin viikkoa, hänen lapsensa tuli heti seuraavana päivänä puolikkaaksi päiväksi hoitoon.

Miehenikin naureskeli, että mitähän ne tarhan tädit minusta ajattelee, kun roikun siellä päivät pitkät. "Ne pitää sua ihan kontrollifriikkinä." No niinhän mä olenkin!

Mulla on tosiaankin holistinen suhtautuminen lapseni elämään. Haluan olla mukana jokaisella elämänalueella. Minusta sellainen tilanne olisi kestämätön, etten tietäisi, mitä lapseni päivän aikana puuhailee. Aion jatkaa päiväkodissa oleskelua silloin tällöin.

Hauskaa on muuten myös se, kun tutustuu muihin lapsiin! Nyt kun olen lapsille vähän tuttu, he juttelevat mulle ja pyytävät leikkeihin mukaan. Pitävät mua kuin yhtenä tädeistä, vaikkakin muistavat, että olen samalla Eetun äiti :-)

Joka tapauksessa päiväkodit ovat julkisia paikkoja. Niihin saa mennä. Ja on sanomattakin selvää, että OMAN LAPSENSA LUONA SAA AINA OLLA. Päiväkoti ei omista lapsia hoitopäivän ajan!

Tämä on mielestäni hurjan mielenkiintoinen aihe.

05 elokuuta, 2005 11:23  
Anonymous Anonyymi said...

Kuulinpa päiväkodista, jossa vanhemmat oli ma lähetetty kotiin 45 minuutin jälkeen. Tai jostain pph:sta, jonka kotiin sisälle ei saanut aikuiset mennä lainkaan. Meidän lapsi ei sinne olisi hoitoon mennyt... Tutustuminen alkaa ensi viikolla, ja vasta 3 kertaa on käyty pihalla leikkimässä :P!

05 elokuuta, 2005 14:56  

Lähetä kommentti

<< Home