En ikävöi

Mies ja poika tulevat pian kotiin. Minua hermostuttaa. Vastoin kaikkia äitiyden ja vaimouden Suuria Totuuksia en ikävöi heitä.

Minä olen jollain kummalla tavalla viallinen äiti. Kun ajattelen lastani näin etäältä, tunnen ensin ahdistusta ja vasta sitten rakkautta. Äitinä olemisen hallitsevimmat tunteet ovat syyllisyys ja riittämättömyys.

Ehkä se onkin niin, että ihmisiä, niitä persoonia, ikävöin, mutta en sitä melskettä, jonka he tuovat tullessaan. Jos he vain antaisivat minun olla rauhassa, olisi ihan mukavaa elää heidän kanssaan, mutta heidän mukanaan tulee myös sotkua ja vaatimuksia, ja minä keikahdan tasapainottomuuden tilaan.

Mietin joskus, mikä olisi niin pitkä aika, että ikäväni heräisi. Olen tullut siihen tulokseen, että siinä vaiheessa, kun aikaa olisi jo kulunut todella paljon (esimerkiksi kaksi kuukautta), en enää edes muistaisi heitä. Elämässäni olisi jo uusia ihmisiä. Aikoinaan en ikävöinyt poikaystäviäkään - paitsi tietysti ihan vastarakastuneena. Kun olin tarpeeksi pitkään erossa, löysin uuden, joskus useampiakin.

Ikävä on vain tunteen häivähdys, ei olotila, joka estäisi minua toimimasta normaalisti. Olen myös äärimmäisen sosiaalinen ihminen, en sinällään pidä yksinolosta. Kaipaan silti arkielämän hiljaisuutta ja rauhaa. Lapsiperheessä sellaista ei ole. On vain loputon määrä vaatimuksia, joista julmin on rakkauden ja läsnäolon vaatimus.

Ehkä vuosikymmen olisi tarpeeksi pitkä aika. Sitten alkaisin jo surra menettämääni aikaa.

Kun poika ja mies tulevat, iloitsen heidän näkemisestään eikä iloni ole teeskenneltyä. Ne pienet rakkaat kasvot ovat niin suloiset, hellyys valtaa mielen. Poikani osaa jo kertoa kokemistaan asioista, hänen haastattelemisensa on hauskaa. Erossaoloaika ei siis ole enää musta aukko. Joskus saan ihan kummallisia vastauksia, esimerkiksi päivähoidossa hän leikkii kertomansa mukaan aina kaivurilla ja syö aina kastiketta. En usko häntä, mutta iloitsen siitä, miten hänen kanssaan voi keskustella.

Ehkä minun tunne-elämäni pohjavire on vain sellainen tavallisen hyväntuulinen. Ikävänpito olisi ajanhukkaa. Kulloinenkin nykyhetki on hyvä.