lauantaina, joulukuuta 18, 2004

Mikä avuksi, jos 2-vuotias puhuu oulua?

Nyt on katsottu Sinikan haastattelu Sielun peilissä. Hän oli ihan oma itsensä - sellainen millaisena minä hänet tunnen.

Sinikka kertoi, että on kerran eronnut kirkosta, liittynyt takaisin ja jokusen vuoden jälkeen taas meni eroamaan. Sinikka sanoi paikalle sattuneelle nuorelle naispapille: "En voi samaistua kirkon jumalakuvaan. Minusta jumala on perhonen." Pappi sanoi: "Sinulla on siis uskonnonfilosofinen syy eroamiseen."

Sinikka ei eronnutkaan, koska keskustelu papin kanssa ilmeisesti vakuutti hänet siitä, että luterilainen(kin) voi uskoa jumalan olevan perhonen.

Kun Sinikka meni kotiin ja kertoi 7-vuotiaalle pojalleen, että meni eroamaan, mutta ei eronnutkaan, poika sanoi: "Tutkimattomat ovat herran tiet." Hauska 7-vuotias.

Myös minun 2-vuotiaani sanoo kaikenlaista terävää. Kun hänellä menee jotain väärään kurkkuun, hän sanoo: "Kurkku meni henkeen." Hän on alkanut leikkiä myös sosiodraamanomaisia leikkejä kera Legon nosturiauton ja Lego-ukkojen. Ukkoja hän sanoo ukoiksi - mutta ukoillakin on tunteet. Joskus ukkoja itkettää, koska nosturiauto lähtee ja jättää heidät. Ukkoja ei enää itketä, kun auto tulee takaisin. Kerran potalla istuessaan poika komensi ukkoa: "Pyty tiinä nyt. Älä mene minnekään."

Tämä kaikki kuulostaa kovin tutulta. Poika käy läpi kokemiaan tilanteita. Toisinaan ihmiset lähtevät, jättävät ja silloin itkettää. Sitten samat ihmiset tulevat takaisin eikä enää itketä. Jotkut ihmiset ovat myös saattaneet komennella poikaa. Roolileikissä ja sosiodraamassa lapset käyvät läpi muun muassa aikuisen ja lapsen rooleja. He käsittelevät kokemaansa leikin avulla. On äärimmäisen huojentavaa huomata, että minun poikani leikin aiheet käsittelevät lähtemistä ja arkipäiväistä komentamista. Päiväkodeissa havainnoidaan paljon karumpiakin leikkitilanteita.

Poikani puhuu myös selvääkin selvempää Oulun murretta, vaikka tämä on snobiäidille kauhistus. Tätä juuri halusin välttää! Korjaan aina, kun hän sanoo "tykö" tai "kottii". Yleiskieliset vastineet ovat "luo(kse)" ja "kotiin", jopa "kotia" kuulostaa minusta hyväksyttävämmältä. Minkäs sille voi, kun poika viettää enemmän aikaa isänsä kanssa ja isä puhuu myös oulua. Pojalla on siis isänkieli (oulu), ei äidinkieli (joka olisi toivoakseni yleissuomi).

Olen muuten päättänyt keksiä pojalle salanimen. Sanon häntä kyllä usein Pojaksi niidenkin keskuudessa, jotka tietävät hänen nimensä - sikäli Poika on siis ihan kuvaava. Jokin pojan oikean nimen henkeä myötäilevä pseudonimi olisi kuitenkin hyvä. Kutsuvathan täällä blogien luvatussa maassa muutkin läheisiään vaikka miksi, on esimerkikiksi Resurssi ja Pikkukarhu.

Minua ei väsytä ollenkaan, olen nukkunut tänä aamuna pitkään (nyt saavat kaikki klo 2 p.m. asti nukkuvat teinit nauraa) eli kello 9.00 asti. (Poika ja mies siellä kaukana papan luona heräsivät tuttuun tapaan klo 7.00 - ei varmaan naurattanut miestä, ei.) Lisäksi nukuin junassa pariinkin otteeseen. Matkustin ykkösluokassa ja majoituin erilliseen osastoon, jossa tein itselleni mukavat olot. Nyt ei nukuta. Kerrankin ei.

3 Comments:

Anonymous Anonyymi said...

Mua kyllä vähän ahdistaa. Miksi Sinikka on ihana kun se puhuu Tamperetta mutta oman pojan Oulu on kauhistus? Onko Tampere niin paljon fiinimpää kuin Oulu? ;)

Mukavaa joulua teille kuitenkin ja rätväkkää uutta vuotta!

--mantsu

22 joulukuuta, 2004 14:38  
Blogger Kookos said...

Hyvä kun tuli puheeksi. Minusta Nopolan kirjoitusten jalous ei löydy murteesta ja suoraan sanottuna minua ärsyttää se, että tamperelaiset ovat omineet Nopolan hahmoksi, jonka arvo on siinä, että hän tekee Tamperetta, tamperetta ja hämäläisyyttä tunnetuksi.

Minusta Nopolan tekstien nerous on siinä kuinka hän verbalisoi arkipäiväisyydet ja yhteisen kulttuuritajuntamme. En miellä häntä erityisesti hämäläiseksi, vaan perisuomalaiseksi. Esimerkiksi oivaltava kertomus, jossa hämäläinen tulee yökylään ja huutaa jo ovelta: "Meillä on sitten omat lakanat mukana" pätee ihan missä päin Suomea (ehkä muutakin maailmaa). On kyse yleisestä ihmisluonteen piirteestä, ei (hämäläisestä) heimoluonteesta.

Älä sinä Mantsu ota kaikkea niin vakavasti. Se, mitä kirjoitan täällä tai jossain muualla, ei ole totista totta vaan "potentiaalisesti ajatelluksi tulleita ajatuksia". Napsaisen jonkin aiheen ja väännän ja käännän, miten kulloinkin huvittaa. Et sinä lue täällä minun sielunelämääni, vaan melko lailla kontekstista irti reväistyjä katkelmia. Minusta on hassunhauskaa, kun poika puhuu oulua. Puhukoon vaan. Murteet ovat elinvoimaisia. Ajattele nyt: meillä toinen vanhempi puhuu neutraalihkoa yleiskieltä ja toinen vahvaa oulun murretta. Kumpi voittaa ja siirtyy lapselle? Murre tietenkin!

Minä en ole mikään murreihminen. Voisin kirjoittaa murteiden ihannoimisesta pitkään ja hartaasti. En minä silti ole murteiden vihaajakaan enkä ainakaan mikään kielipuristi. Hannu Raittilan kritiikki Hesarissa Isosta suomen kieliopista oli aivan mestarillinen kirjoitus. Se oli murteiden, omintakeisen kielen ja oman kulttuurin ja kielen tuntemisen kaunis ylistyslaulu. Luepa se.

27 joulukuuta, 2004 09:33  
Anonymous Anonyymi said...

Pohjanmaalla on todellinen loukkaus ottaa omat lakanat mukaan. Että on siinä _vähän_ heimokulttuuriakin mukana:)

Nypon, joka sai Sinikan uusimman joululahjaksi ja luki sen heti. Lukiessa alkoi tuntua, että mun ja miehen keskustelut kulkee samaa rataa kuin Eilan ja Rampen... Mies lupasi lukea kirjan ja arvioida keskustelujemme tason sitten.

27 joulukuuta, 2004 16:56  

Lähetä kommentti

<< Home