Hyvä äiti ei mene pikkujouluihin
*tähän kohtaan trumpettifanfaarit*
Olen aikeissa jättää firman pikkujoulut väliin.
*tähän kohtaan trumpettifanfaarit*
Lähtökohta tälle viikolle oli, että olemme kolme iltaa pois kotoa, siis sekä mies että minä. Lapsi olisi sillä välin mummun hoivassa.
Ennen se oli jumalallinen luomakunnan järjestys, että naiset ovat hoivaolentoja. Jos sattui olemaan nainen, joka halusi elämältä muuta(kin), oli sitten friikki. Piste. Tässä välillä oli hyvä aika, jolloin feminismi otti reippaita askelia ja äitiyden pyhä olemus osoitettiin myytiksi vain. Hyvä kehitys on nyt pahasti jumissa.
Kolmesta peräkkäistä iltapoissaolosta täytyy nyt 2000-luvulla äidin kantaa huonoa omaatuntoa, koska elämme uuspatriarkaalista tai pitäisikö sanoa trans-feminististä aikaa (termit omia ad hoc -keksintöjä). Nykyään naiset ja lapset sidotaan toisiinsa siksi, että äitilapsisuhdetta pidetään mystisellä tavalla erilaisena kuin mitään muuta suhdetta. Pehmoisätkin osaavat tarvittavat "tekniset" hoitotaidot, mutta kukaan ei voi korvata äitiä. Parasta olisi, jos äiti sulkeutuisi lapsensa kanssa neljän seinän sisälle, unohtaisi omat tarpeensa ja ambitionsa, nukkuisi samassa sängyssä lapsensa kanssa ja imettäisi häntä viisivuotiaaksi. Koska suhde mystifioidaan, eivät äidit uskalla panna vastaan.
Suurin osa äideistä haluaa lapselleen vain hyvää. Jos yhtäsuurimerkit laitetaan tiettyjen toimenpiteiden ja lapsen hyvinvoinnin välille, harva äiti uskaltaa jättää nuo toimenpiteet suorittamatta. "Jos et imetä, lapsesi saa toistuvia korvatulehduksia." "Jos viet lapsen vieraalle hoitoon, lapsi ei kykene muodostamaan kiintymyssuhteita ja perusturvallisuus järkkyy." "Jos lapsi nukkuu omassa huoneessaan, äidin ja lapsen välinen suhde ei kehity oikeanlaiseksi."
No - minä olen tehnyt tähän mennessä kaiken "väärin", joten peli on jo menetetty. Miksi siis jäädä pois pikkujouluista?
Tosiasiassa ei olekaan mitään hyvää syytä jäädä pois pikkujouluista. Olen kyllä aidosti sitä mieltä, että poikamme meitä ikävöi ja häntä harmittaa, jos olemme miehen kanssa iltoja pois. Kyllä mekin ikävöimme häntä, joskus enemmän, joskus vähemmän. Ei hänelle siitä kuitenkaan mitään haittaa ole, vaikka häntä harmittaisikin. Mummunkin kanssa on kivaa.
Pikkujouluista kannattaakin jäädä pois siksi, että saa sosiaalisen pyhä äiti -sädekehän päähänsä. Jo pelkästään se uhraus, että jää pois pikkujouluista lapsen vuoksi, on huutomerkki kaikelle maailmalle: Näin meillä priorisoidaan perhe kaiken muun edelle!
Ja ajatelkaapa sitä onnea seuraavana maanantaiaamuna, kun toisen uhriäidin kanssa käydään seuraavanlainen keskustelu:
Uhriäiti 1: Kylläpä meillä oli pojan kanssa mukava ilta ihan kahdestaan kotona, kun en lähtenyt sinne pikkujouluihin. Kyllä sen huomasi, miten poika nautti, kun sai äidin ihan kokonaan itselleen.
Uhriäiti 2: Nii-in. Kyllä oli meilläkin niin mukavaa ja herttaista. Paistettiin yhdessä joulutorttuja.
Uhriäiti 1: Mies oli seuraavana aamuna kamalassa krapulassa. Mepä oltiin pojan kanssa ulkona rakennettu lumiukko jo kello 9.30!
Keskustelu käydään mahdollisimman suureen ääneen maisemakonttorissa, jotta kaikki varmasti ymmärtävät, että kaksi pyhää äitiähän siellä vaihtaa kuulumisia.
Ja minä, oi minä onnellinen, olen ansainnut ainakin vuoden verran kunnioitusta äitirintamalla. Ei sitä ihan jokainen pilipaliäiti firman pikkujouluista jää pois!
posted by Kookos @ 1:52 ip.
8 Comments:
Itselläni jäi firman pikkujoulut lyhyeen kun puolisolla oli migreenikohtaus ja särkylääkkeet lopussa. Lähdin syötyäni, kävin apteekissa matkalla kotiin ja katselin hämärässä asunnossa hiljaista televisiota sillä välin kun hän nukkui. Minä olen varmaan sellainen vanhanaikainen tossun alla makaava vaimo.
Toisaalta on totta, että sain tietää migreenikohtauksesta soittaessani hänelle aikaissani pyytää kyytiä kotiin. Tunti kasarivaatteissa hilluvia kännisiä työ"kavereita" riitti.
Äiti-lapsi-mystiikka on erittäin mielenkiintoinen aihe, ja kirjoituksessasi nostit esiin lukuisia tärkeitä pointteja suorastaan ihanan häijyllä tavalla.
Jos ei erityisesti kärsi tossun alla olemisesta, ei siinä kai mitään pahaa ole ;-)
Minä siedän myös mieheltä monenlaista (= sietäisin, mutta kun ei se ikinä tee mitään tuhmaa), mutta lapsen kanssa mulle tulee heti skitso olo, jos mulla on sellainen tunne, että mua pompotetaan...
Yritin oikein tahallani olla ilkeä, koska mulla oli kiukkuinen Pikku Myy -olo, hyvä että se tuli oikein läpi ;-)
Kookos-kulta, kerro mulle kun en tajua: miksi on niin tärkeää, mitä muut ajattelevat äidin "hyvyydestä"? Miksi tuntuu siltä, että äidit vetävät toisten (naisten)odotuksia miettiessään itsensä ihme solmuihin? Kun ei mulla ole lapsia, olen aina ajatellut että niiden hankkiminen olisi kivaa muun muassa juuri siksi, että niiden kanssa ei tarvitsisi ottaa paineita omasta "hyvyydestään" tai "pärjäämisestään" kuten töissä tai monilla muilla elämänalueilla. Pärjääminen syntyisi ikään kuin väistämättä: pieni lapsi pitää aina joka tapauksessa vanhempiaan aivan mahtavina, rakkautta tulee "ansaitsematta" (luulin? luulen?) Lisäksi päin vastoin kuin monella muulla elämän alueella, äitiydestä ei oikeastaan voi saada potkuja eikä siirtoa vähemmän vaativiin tehtäviin. Jos näin on, miksi ottaa paineita sen perusteella, mitä vanhempi-lapsi-yksikön ulkopuoliset tahot ajattelevat? Vai onko ystäväsi Paraisilta ihan harhain vallassa taas? Hitto, enhän mä uskallakaan niitä lapsia hankkia jos se onkin paljon paineisempaa kuin luulin ;-)
Hei Paraisten ystävä!
Miksi ottaa paineita yhtään mistään loppujen lopuksi? Tiedäthän sinä, ottaahan sitä. Välillä leipzigilaiset on ilkeitä, toisinaan ei ole kenkien kanssa sattuvaa laukkua ja joskus poikaystävä oksentaa syliin. Sitten taas universumien päässä sitä murehtii, kun toiset näyttävän jäävän pois pikkujouluista silkasta ilosta, toisille se taas on uhraus.
Maailma on merkityksiä täynnä! Ja äitiys ja vanhemmuus ovat merkityksien parhaita temmellysmaita! Jos joskus luulit syyllistyneesi, niin vasta kun saat lapsen, tiedät mitä on sellainen syyllisyydentunne, että tuntuu kuin maksa, aivot ja sydät halkeaisivat yhdellä kertaa =O
Mutta _on_ olemassa myös melko kompleksitonta äitiyttä. Toivotan sulle tulevaisuudessa sellaista! Mulle on _kaikki_ vaikeaa, joten eikö olisi aika ihmeellistä, jos äitiys yllättäen näin kolmekymppisenä osoittautuisi helpoksi?
Sydämelliset terveiset Paraisille lähettää Kookos
PS. Päätin muuten olla menemättä pikkujouluihin.
Kyllä täytyy sanoa, että enempää ei voisi harmittaa kuin juuri nyt harmittaa, kun en käytännön syistä pääse mitenkään pikkujouluihin tulevalla viikolla. Aina ne eivät (kaikilla työnantajilla, kaikissa paikoissa järjestettyinä) ole olleet ollenkaan houkuttelevia, mutta nyt olisin kaivannut enemmän kuin koskaan irtiottoa.
Pienen lapsen kanssa kotona olleena olisin arvostanut tuollaista mahdollisuutta. Mutta ei vain onnistu. Järkkään omat bileeni tuonnempana. Pikkujoulut sinänsä ovat minusta juntti ajatus, tykkään enemmän juhlia omista syistä kuin siksi (vappuna, joulukuun alussa tai uutena vuotena) että muutkin haluavat juhlia juuri silloin.
Minä taas haluaisin arjesta eroon ihan kokonaan, elämä pelkkää partyä olis kiva ;-)
Mä en tajua sitä, että miksi äiti ja äitinä oleminen olisi jotenkin ristiriidassa kaiken muun elämän kanssa. Mä olen ollut jonkun äiti jo huikeat 11 vuotta, mutta kyllä mä olen samalla ollut monta muuta asiaa.
Käynyt pikkujouluissakin:)
Äitiys on kasvattanut mua, mutta en voi sanoa, että lapsi on kasvun ainoa syy. Tai että äitiys olisi jotenkin tehnyt musta toisen ihmisen. Ihan sama lyhytpinnainen kiukuttelija mussa asuu kuin ennen lapsiakin. Toisaalta osaan ehkä tunnistaa ja ennakoida toisen ihmisen tarpeet paremmin kuin ennen lapsia. Omien tarpeiden tyydyttäminen on ehkä toissijaista, mutta eivät ne mihinkään ole kadonneet.
Iän myötä monet tarpeet ovat muuttuneetkin: lapset ovat hyvä tekosyy välttyä myöhäisiltä illanvietoilta ja rasittavalta ryyppäämiseltä.
Nypon
Nypon, joo noinhan se varmaan meneekin...
Itse en ole tarvinut tekosyitä ryyppäämiseen enkä ryyppäämättömyyteen. Olen aina tehnyt sitä, mikä huvittaa ;-)
Mutta nykyään on pakko pohtia tekemisiensä seurauksia. Tämä entry oli tarkoituksella provokatiivinen. Tosiasiassa jäin ihan oikeasti pois pikkujouluista siksi, että minusta kolme iltaa ilman äitiä oli pojalle / ilman poikaa oli äidille liikaa. Mutta tällainen hempeily ei kuulu mun imagoon ;-) Olen salaa höpsähtänyt ;-)
Kookos
Lähetä kommentti
<< Home