perjantaina, joulukuuta 03, 2004

Kyllin hyvä

Äitini esitti aikoinaan rukouksen: “Anna minun olla Kookokselle paras mahdollinen äiti.” Pyyntö kuultiin, äitini oli ja on paras mahdollinen. Kun minulla on vaikeuksia pojan kanssa, äiti käskee minun rukoilla saman. Olen yrittänyt, mutta en saa siihen tarvittavaa tunnetta. Nyt minulla on oma rukous: “Anna minun olla kyllin hyvä äiti.”

Nykyiset äidit (ja näemmä jo meidän äitimme) pyrkivät täydellisyyteen. Keinot ovat vaihdelleet, mutta kukin äitisukupolvi on käynyt kivikkoista tietä kohti täydellisyyttä. Englannin kielen sana perfection kuvastaa mielestäni tätä paremmin, se ikäänkuin ottaa mukaan myös täydellistämisen prosessin. Täydellisyyteen pyritään askel askeleelta: tuon asian kun vielä suoritan ja sitten tuon, on lapsellani asiat paremmin.

Pohdin jo aiemmin sitä, millainen on se hyvän ihmisen ja kansalaisen malli, johon lapsiamme haluamme kasvattaa. Elämmekö illuusiossa, että tietynlaisella hoivalla tai kasvatuksella voisimme karsia kaikki huonot ominaisuudet ja muokata lapsistamme jonkun ihanteen mukaisia ihmisiä? Koska tällaista muokkausautomaatiota ei ole, on minusta itsestäänselvää, että täydellisyyteen pyrkimisessä ei ole mieltä. Jos jonkun ihmeen kaupalla tietäisit, mikä on se ainoa oikea tapa olla lapsen kanssa ja vieläpä olisit tehnyt kaiken oikein, jokin voi silti mennä pieleen. Lapsesta voi tulla jotain sellaista, mikä ei ollut agendalla. Rakastat kai lastasi siinä huolimatta?

Terveellinen ravinto näyttää olevan nykyihmisen silmissä se keino, jolla hyvään elämään voi päästä. Jos ei mitään muuta, niin sitä voi itse kontrolloida, mitä suuhunsa laittaa. Ravintofanaattisuus astuu lapsen elämään pahimmassa tapauksessa ensimmäisestä syntymän jälkeisestä hetkestä lähtien. Joskus kun kuuntelee tai lukee imetyksestä innostuneiden äitien juttuja, voisi kuvitella, että äidinmaidonvastike on myrkkyä, joka kulkee ihmisen suonissa kehdosta hautaan aiheuttaen matkan varrella monenlaista pahaa.

Äidinmaidon on todettu tilastollisesti merkittävästi (lue: niin vähäisessä määrin, ettei kukaan näe tätä paljaalla silmällä esimerkiksi 20 tuttavaperheen joukossa) ehkäisevän lapsella korvatulehduksia. Imettämisen on todettu vähentävän todennäköisyyttä sairastua rintasyöpään. Jos ei ole imettänyt ja lapsi saa korvatulehduksen, voiko päätellä, että se johtui siitä, ettei imettänyt? Jos viisi lasta synnyttänyt ja kutakin näistä 2 vuotta imettänyt nainen saa rintasyövän, minne siitä voi valittaa?

Minusta kokonaisuuden kannalta kantoliinoilla ja imettämisellä ei ole tuon taivaallista merkitystä. Pidän silti kiinni oikeudestani ärsyyntyä lapsimyönteisyyden varjolla rivien välissä esitetyistä vaatimuksista. Mikä siinä on, että fiksut nuoret naiset hurahtavat tuollaiseen hölynpölyyn? Eikö heillä ole parempaa tekemistä?

Imetystä ja pulloruokintaa olenkin joskus verrannut nyrkkipyykkiin ja pyykinpesukoneeseen. Jos oletetaan, että vaatteet saisi käsin pesemällä aavistuksen verran puhtaammiksi (vrt. perfection) kuin pyykinpesukoneessa, kuinka moni alkaisi heti pestä pyykit käsin? En minä aikakaan. Sehän olisi ihan mahdottoman vaivalloista, aikaa vievää, sitovaa ja tylsää. Pyykit tulevat kyllin puhtaiksi konepesussakin! Eroa ei näe paljaalla silmällä!

Minä haluaisin olla välittämättä täydellisyysvaatimuksista, mutta se on vaikeaa, koska moneen näennäisesti harmittomaan hoitotoimenpiteeseen tai lastentarvikkeeseen kätkeytyy universumien kokoisia ideologioita ja merkityksiä! Esimerkiksi kantoliina voisi olla ihan kiva kapistus, jos minulla olisi vauva. Ikävä kyllä kantoliinat ovat ainakin minun silmissäni sellainen kannanotto, että jos sellaisen kanssa liikkuisin, pitäisi varmaan ripustaa kaulaan myös jonkunlainen disclaimer siitä, mitä en ole... Näiden merkitysten kanssa pahaa-aavistamattomien aloittelijoiden kannattaa olla varovaisia. Kevytmielinen kannanotto päällisin puolin merkityksettömältä tuntuvassa asiassa saattaa olla vieressä istuvalle äitihärälle punainen vaate.

Minulta joskus kysytään, miksi edes vaivaudun pohtimaan äitiyteen liittyviä asioita niin perinpohjin. Miksi otan kaiken niin vakavasti. Vastaus on toisaalta tiedonjano ja toisaalta oma perfection-prosessini. Ensimmäinen on hyvä asia, toista taas potkin koko ajan poispäin.

Mutta juuri tänään olen päättänyt olla kyllin hyvä äiti.

5 Comments:

Anonymous Anonyymi said...

Ah, Kookos! Kaikkien rivien väljejä ei niin tarkkaan kannata syynätä: useinmiten sieltä välistä löytää pelkkää tyhjää, ei mitään kätkettyjä viestejä. Eipä sillä, kyllä minäkin toisinaan niistä rivien väleistä olen lukevinani enemmänkin kuin itse riveiltä.

Ja kyllä, ärsyynnyn, kun saan fanaatikon leiman ihan vaan siksi, että kehtaan imettää. Minulla on yksi korvikkeella ruokittu ja kaksi imetettyä lasta, kaikki yhtä terveitä. (No okei, keskimmäinen (imetetty) sairasti juuri elämänsä ensimmäisen korvatulehduksen. Ikää on kohta 14 vuotta.)

Se, että minä imetän ja kehtaan sen tunnustaa, ei ole kannanotto pulloruokintaa vastaan. En pidä itseäni parempana tai pyhempänä siksi, että imetän. Minulle nyt vaan imetys on ollut pyykinpesua koneella, pullojen kanssa pelaaminen tuntuu sen rinnalla nyrkkipyykiltä. Kun minulla kerran on toimiva pyykkikone, niin tottakai minä sitä käytän. En jaksa olla kiinnostunut siitä, miksi joku pesee käsin. Syitä on niin monia ja jokaisella omansa. Ikävää on se, jos joku joutuu vastoin tahtoaan pesemään käsin, vaikka haluaisi käyttää konetta, tai päinvastoin. Siihen ei kaivata enää mitään tuomiopäivän ennustajia heristelemään tilastoja ja tutkimuksia tietäväinen hymy huulillaan.

Olen nykyään paljon rennompi [äiti] verrattuna viidentoista vuoden takaiseen [haparoivia ensiaskeleita äitinä ottavaan] itseeni. Olen lakannut välittämästä siitä mitä muut ajattelevat. Teen niin kuin hyvältä tuntuu. Minä olen minä. Voi tätä keski-ikäisyyden auvoa ;)

Lazur

04 joulukuuta, 2004 11:33  
Anonymous Anonyymi said...

Miksi ajattelet, että äidit pyrkivät imettäen ja kantoliinaillen täydellisyyteen? Eivätkö ne _ensisijaisesti olekaan vain perheen elämää helpottavia käytäntöjä. Ilman merkityksiäkin pystyy imettämään ja käyttämään kantoliinoja. Pyrkimys nimenomaan on IMO pois suorittamisesta ja tavarakeskeisyydestä.

äMMä

07 joulukuuta, 2004 11:33  
Blogger Kookos said...

äMMä: Lazur tuossa jo ehtikin tiivistää asian (ja luulenpa, että olemme tästä aiheesta toisaalla jo keskustelleetkin): Toisille imettäminen on sitä perfection-prosessia ja käsinpesua = minulle olisi ollut, mutta sanouduin ja sanoudun siitä irti. Toisille taas imettäminen & kantoliinat on se "helppo" konepyykkitie.

Olipa niin tai näin, minua on vain aina kummastuttanut, miksi imetys nostetaan arvoon arvaamattomaan. Rinta on rinta on rinta (vrt. ruusu). Maito kuin maito, ruoka kuin ruoka, eipä siinä sen ihmeellisempää.

Silti minua kutkuttaa nykyajan "ekstreemiäitiys" (paluu luontoon yms. äärimmäisyyteen viety lapsimyönteisyys) ilmiönä kovasti ja siksi en voi olla ottamatta siihen kantaa. Tunnen itsekin houkutuksen hypätä tuohon oravanpyörään, mutta toistaiseksi olen säilyttänyt oman minuuteni ;-) Minulla on ystäviä, jotka ovat työelämässä osoittautuneet kehityskelpoisiksi yksilöiksi, täysin fiksuja, korkeasti koulutettuja nuorehkoja naisia - mutta vauvan saatuaan ovat hypähtäneet "on a mother track". Ei siinä mitään, suon sen heille, mutta en voi olla ihmettelemättä: Mitä heidän päässään tapahtui? Miksi minun päässäni ei tapahtunut sitä samaa? Miksi minä olen edelleen sama ihminen, mutta he ovat muuttuneet ihan eri yksilöiksi?!?

07 joulukuuta, 2004 12:36  
Anonymous Anonyymi said...

No katsos kun ne ovat ne fiksut ja koulutetut ihmiset, jotka helpoiten ottavat asioista selvää. :) Miksi asioiden pitäisi olla toisin lapseen liittyvissä asioissa? Kun imetys ja kantoliina tutkitusti vaikuttavat myönteisesti lapseen ja lapsen ja äidin väliseen suhteeseen, niin kyllä se fiksu äiti näin haluaa toimia.

07 joulukuuta, 2004 20:25  
Anonymous Anonyymi said...

Miksi mietit niin kauheasti sitä, mitä ja miten muut tekevät? Jos olet sinut omien valintojesi kanssa, ei sinun tarvitse nähdä vaatimuksia siellä missä niitä ei ole.

Ongelma taitaakin olla siinä, että jos valintaa ei ole oikeasti voinut tehdä, vaan se on pakon edessä tullut eteen, on itsensä syyttämisen sijasta helpompi syyttää muita ja turvautua "happamia sanoi kettu" -asenteeseen.

Minä en ymmärrä, miksi imetys tulkintaa kannanotoksi pulloruokintaa vastaan. Minä imetän edelleen (lapsi on 1 v 8 kk), mutta minun imetykseni ei ole kannanotto kenenkään muun imetysaikoja vastaan tai niiden puolesta. Se on minun _valintani_, jonka olen voinut tehdä, koska koen sen helpottavan meidän elämäämme.

Tänään kun olin pitkän päivän töissä (tulin kotiin vasta seiskan jälkeen), olin imetyksestä kiitollinen. Ehdin tänään olla lapseni kanssa tasan aamu- ja iltaimetyksen.

Nypon

07 joulukuuta, 2004 22:18  

Lähetä kommentti

<< Home