Äidit, johtajat ja vauvat
Jotkut eivät piittaa siitä, meneekö muutama auringonkierto hukkaan elämän ruuhkaisina lapsiperhevuosina, mutta meille, jotka piittaamme, Tekniikka ja Talous -lehden Naisjohtaja on naiselle armoton -artikkeli on karua luettavaa.
Toimittaja kirjoittaa:
"Yksityisellä sektorilla naisjohtajia on vain neljännes. Nuorten naisten
uraputki katkeaa edelleen lapsentekoon.
Onko ihmekään? Parhaimmista
työvuosista valuu hukkaan ensimmäisen lapsen kanssa vähintään vuosi — ja
enemmänkin, sillä 60 prosenttia äideistä jää kotiin vielä seuraavaksikin
vuodeksi. Kahden lapsen kanssa työssäoloaika lyhenee siis 2—6 vuodella."
Olen usein itsekin miettinyt, mitä tekisin, jos olisin palkkaamassa jotakuta ja vaihtoehtojen joukossa olisi myös nuoria, päteviä, lapsentekoiässä olevia naisia. Olen tähän ikään mennessä nähnyt, mikä valtaisa harmi työelämässä aiheutuu siitä, ettei koskaan voi tietää, onko työntekijä puolen vuoden päästä tekemässä töitä, vai kenties synnyttämässä tai jo hiekkalaatikolla. Lisäksi kolmekymppiset naiset jäävät yhtäkkiä yllättäen kesken tuikitärkeiden neuvotteluiden kotiin hoitamaan vesirokkopotilasta. Minä kuulun siihen samaan joukkoon.
Kaltaiseni yhden parivuotiaan lapsen äidit ovat varmasti kaikkein epäilyttävimpiä. Yleensä kaikki tekevät toisenkin. Miten vakuuttaa tuleva työnantaja siitä, ettei ole aikomustakaan alkaa samaan rumbaan uudestaan? Tai pitäisikö edes? Itse olen lähtenyt siitä periaatteesta, että perhettäni en työnantajalle selittele. Olen kieltäytynyt työhaastattelussa kertomasta silloista palkkaani, joten kieltäytyisin vähintään yhtä ehdottomasti keskustelemasta perhesuunnittelusta. Näin siis lain turvin.
Olen sitä mieltä, että ennen tasa-arvon mallimaana esiintynyt Suomi on jäänyt muita Pohjoismaita jälkeen. Kaleva kertoi tänään, että Tanskassa työnantajat maksavat jatkossa henkilöstölukunsa perusteella vanhempainlomakorvausta yhteiseen rahastoon, josta vanhempainloma-ajan palkat maksetaan. Näin tasataan kulu mies- ja naisvaltaisten alojen kesken. Samasta mallista olen itsekin ruikuttanut kaikissa asiallisissa ja asiattomissa yhteyksissä viime aikoina. Meidän on pakko saada sama malli myös Suomeen.
Artikkelissa kyseenalaistetaan myös naisverkostot:
"Naiset eivät kuitenkaan tarvitse tasa-arvoa saavuttaakseen sukupuolten
välisen tasa-arvon. He tarvitsevat suosimista, suhteiden hyväksikäyttöä ja
hyvänaisverkostoja siinä missä miehetkin.
Naiset ovat kyllä viime aikoina tajunneet verkottumisen merkityksen ja
meille on syntynytkin erilaisia naishankkeita. Valitettavasti ne usein vain ovat
yhtä keinotekoisia kuin miltä kuulostavatkin."
Kokemukseni on tämän kanssa yhteneväinen. Nainen ei missään tapauksessa suosi toista naista. Itse olen havainnut työelämässä seuraavanlaisen mallin: Jos vastapelurinani on fiksu ja itsevarma nainen, menen lukkoon ja alan kimittää. Inhoan vastapeluria, sepitän hänestä mielessäni epämiellyttäviä asioita. Jos samantyylinen mies olisi vastassa, pistäisin itseni likoon, säihkyttäisin päälle koko karismani ja älykapasiteettini, lisäisin annoksen huulipunaa ja hunajaa - ja saattaisin voittaa.
Haluan kaiken hyvän tahtoni voimalla ajatella, että kun olen viisikymppinen, hyvässä asemassa, voisin suosia nuorta, fiksua, kaunista naista puhtaasti hyvänaisverkostohengessä, mutta pahoin pelkään, että arpa lankeaisi kuitenkin sille nuorelle, fiksulle, salskealla miehelle. Hävettää sanoa näin. Aion taistella, että näin ei olisi, mutta haluan olla rehellinen siinä, että en usko olevani tarpeeksi vahva. Suo minulle voimaa, Herra!
Artikkelin viimeinen kappale menee varsinaisesta aiheesta vähän sivuun, mutta on myös mielenkiintoinen:
"Ja [niitä], jotka oikeasti uskovat myyttiin äidillisyyden kaikkivoipaisuudesta,
kehotan siirtymään Vauva-lehden keskustelupalstalle. Sisarellisen verkottumisen
sijaan syyllistäminen, suvaitsemattomuus ja parjaaminen ovat osuvampia termejä
kuvaamaan tuoreiden äitien, eli "mammojen" asennetta itseensä ja toisiinsa."
Mikä ihme siinä on, että äitiydestä ja lasten hoidosta ei saisi keskustella räväkkään sävyyn? Toimittaja (nainen) syyllistyy itse erittäin epätasa-arvoiseen asenteeseen, äitipalstadiskurssin halveksimiseen vihjaamalla, että äitien pitäisi kyetä normaalia kypsempään ja analyyttisempään vuorovaikutukseen. Voi pyhä yksinkertaisuus! Uskokaa jo, että äiti = nainen = ihminen, vaikka hän on lapsen vartalostaan ulos punnertanut. Äidit eivät ole pyhiä, heillä ei ole sädekehää, eivätkä järkiäidit sellaista edes tavoittele.
Vauvapalstoilla keskustellaan aiheista, jotka ovat tuoreille äideille tärkeitä. Asiattomuuden taso ei ole sen korkeampi kuin muillakaan internet-palstoilla, itse asiassa henki on pääpiirteissään yllättävän sävyisä, kun otetaan huomioon, miten emotionaalisesti kiihdyttävistä aiheista keskustellaan.
4 Comments:
Minä tilasin Ellokselta tämmöisen sädekehän, kun se niin nätisti valaisee marttyyrinkruunuani :-)
Hyvä aihe, osuu ainakin töihinpaluuta miettivää itseäni hermoon.
2-vuotiaan vesirokkopotilaan kanssa voi kotiin jäädä myös isä. Meillä tehdään niin, että jos lapsi sairastaa, katotaan, mitä kalentereissa seisoo ja se joka pystyy perustelemaan paremmin läsnäolopakkonsa saa mennä töihin. Jos kummankin on mentävä tilataan MLL:stä hoitaja.
Totta mooses kotiin voi jäädä myös isä. Mutta suuri osuus äideistä ei tätä tunnu tietävän / hoitovietti pakottaa itse hoitamaan sairasta lasta / mies ei halua tai osaa / miehen työt on tärkeämpiä jne. jne.
Tilastot kertovat, ettei lapsenhoidollisissa asioissa tasa-arvo toteudu lainkaan. Meillä ja teillä toteutuu (tai meillä ehkä ei, koska mies hoitaa enemmän), mutta keskimäärin ei toteudu.
Multa on tähän mennessä kysytty noin jokaisessa työhaastattelussa lasten hoidosta sairastelun aikana. Tässä joitakin valikoituja vastauksiani, saa vapaasti lainata:
"No, niillähän on onneksi myös isä."
"Meidän lapset ei koskaan sairasta." (mikä on kyllä melkein tottakin.)
"Nehän on jo niin isoja että ne hoitavat MINUA jos sairastun.
Mitenkäs se vanha viisaus menikään? Tyhmiin kysymyksiin saa tyhmiä vastauksia...
Lähetä kommentti
<< Home