Kurkistus taimitarhaan
Olin viime viikolla kahtena aamuna poikani varahoitopaikassa tutustumassa ja samalla auttelemassa aamutoimissa. Olin jo pariin kertaan kysellyt mahdollisuudesta mennä tutustumaan päiväkodin arkipäivään, ihan muuten vaan. Halusin nähdä oman poikani päiväkotiympäristössä, seurailla tätien toimintaa, saada paremman kuvan siitä, mitä poikani päivän aikana puuhastelee, nähdä muita lapsia. Sovittiin sitten viime viikolta pari mahdollista päivää.
Henkilökunta tuntui vähän hämmentyneeltä, ilmeisesti aika harvat äidit tuppautuvat mukaan tavallisina päivinä. En antanut sen häiritä, koska tiedän, että ne varhaiskasvatuksen ammattilaiset, joita päivähoidon laatu vakavasti kiinnostaa, kannustavat vanhempia aktiivisuuteen. Päiväkoti on julkinen paikka, sinne voi mennä kuka tahansa.
Ensimmäisenä aamuna oli aika vilkasta. Lapsia oli “liikaa”, tädit olivat hermostuneita. En ollut poikaani viedessäni vielä varma jäänkö. Kun tädit valittelivat kiirettä, kysyin voinko jäädä auttamaan. “Ota takki pois ja tule”, sanottiin.
Niinpä sitten tarjoilin maitoa, leipää ja tomaatteja, tyhjentelin puurolautasia. Oma poikani katseli silmät ymmyrkäisenä: Äiti otti vaatteet pois! (Vaatteiden pois ottamisella hän tarkoittaa sitä kun riisutaan takki ja kengät, asetutaan taloksi.)
Seuraavana aamuna jäin pidemmäksi aikaa. Aamupalarutiini oli jo tuttu ja lapsetkaan eivät enää kovin ujostelleet minua. Eetu katosi leikkimään aamupalan jälkeen. Hoitajat esittelivät paikkoja. Käytin omani ja yhden ei-oman lapsen potalla, pesin käsiä, sovittelin yhtä riitaa. Pihalle puin jälleen Eetun ja yhden tytön.
Nyt hellin mielessäni sellaista ideaa, että muodostettaisiin äitien vapaaehtoisryhmä, jonka jäsenet voisivat olla mukana päiväkodin hektisessä aamuvuorossa. Itse voisin ihan hyvin olla kerran viikossa klo 8-10 tarjoilemassa aamupalaa, pissittämässä ja pukemassa. Testasin ideaa tutulla päiväkodin johtajalla. Hän sanoi, ettei se ole edes uusi idea ja ehdotti, että veisin asiaa eteenpäin omia kanaviani pitkin ja hän omiaan.
Eetu vaihtaa hoitopaikkaa todennäköisesti puolen vuoden sisällä. Ykkösvaihtoehtomme uudeksi päivähoitopaikaksi kertoo webbisivuillaan panostavansa erityisesti päiväkodin ja vanhempien yhteistyöhön. Totta puhuen tämä on se syy, miksi juuri tuo päiväkoti on ykkösvaihtoehtomme. Emme enää suostu olemaan lapsen arkipäivästä osattomia.
Varahoitopaikan lapsia katson ihan eri silmin, samoin he minua. Muistan jo nimiä, meidät on sentään esitelty.
posted by Kookos @ 9:04 ap.
3 Comments:
Ymmärrän ajatuksen. Kritisoin kuitenkin tätä lausetta:
"Siinä vaiheessa kun huomaat, että päiväkoti ei enää pyörikään ilman vapaaehtoisapua, on liian myöhäistä."
Miksi päiväkoti ei voisikin olla sellainen, että se pyörii osaksi vapaaehtoisavun turvin? Monet yksityiset päiväkodit itse asiassa ovatkin. Tämä on tietysti julkisella puolella suurempi linjauskysymys aivan samoin kuin lastenhoidon tukien kohdentaminen muutenkin (vrt. päiväkotien subventointi vs. kotihoidontuki).
Onhan kotiäidinkin työ pääasiassa "vapaaehtoistyötä". Tavallaanhan voisi ajatella, että menemällä päiväkotiin ilmaiseksi, siirrän osan äitiyttäni toteutuvaksi päiväkodin sisällä sen sijaan että tekisin sitä kotona. (Minähän en ole kotiäiti, mutta JOS olisin. Samoin voisi ajatella, jos lyhentäisin työpäivääni sen vuoksi, että saan olla lapseni kanssa päiväkodissa / avoimessa päiväkodissa / muiden äitien ja lasten kanssa pihalla jne.)
Lisäksi kritisoin ajatusta siitä, että päiväkoti on JOKO toimiva TAI ei toimiva. Minusta päivähoidon laatu on jatkumo, jonka toisessa ääripäässä on esimerkiksi turvaton ympäristö, liian vähän hoitajia, huono ruoka ja toisessa ääripäässä riittävästi hoitajia, myönteinen ilmapiiri, lapsikeskeinen kasvatusfilosofia, laadukas ruoka, turvalliset olosuhteet jne.
Herää tietysti kysymys, miksi joku jäisi töistä pois mennäkseen lapsensa kanssa PÄIVÄKOTIIN.
Itse huomaan kuitenkin hakevani toimillani jonkunlaista yhteiskunnallista merkittävyyttä. Yhden lapsen kanssa kotona oleminen saattaa olla joidenkin äitien mielestä kivaa ja rentoa, mutta minä en kaipaa elämältäni pääasiassa kivuutta ja rentoutta! Haluan elää yhteisön keskellä, olla tarpeellinen, jopa merkittävä, haluan muuttaa asioita, ottaa kantaa, vaikuttaa, tarttua haasteisiin, jopa sellaisiin, joista toiset sanovat: "tuo ei koskaan tule onnistumaan".
Samaan elämänfilosofiaan toivoisin voivani totuttaa myös Eetun. Kotona television ääressä kykkimällä se ei onnistuisi.
Monet suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan palvelut on suunniteltu valitettavan on/off -perustaisiksi. Olet joko kokopäivätyössä tai työtön. Olet terve tai sairas. Et opiskele jos olet eläkkeellä.
Joustavia välimuotoja on valitettavan vähän. Jos joku haluaisi olla osapäiväisesti koti-isä/opiskelija/vapaaehtoistyöntekijä/ palkkatyöläinen, muodostuisi paperisodasta huomattava, vaikka mitään erityislisätukia ei edes haluaisi käyttää hyväksi.
Tietenkin hallinnon kannalta parempi, kun jokainen kansalainen voidaan luokitella tiettyyn ryhmään. Yksilöiden elämäntilanteiden vaihtelevuuden ja yhteiskunnan joustavuudenkin takia voisi kuitenkin olla parempi, jos tiukka lokerointi ei ulottuisi ihan kaikkeen.
Lähetä kommentti
<< Home