tiistaina, maaliskuuta 15, 2005

Yhden naisen työtaistelu

Eilen tuli estetyksi lakko, joka toteutuessaan olisi vaikuttanut jokaisen suomalaisen elämään. Suomalaiset eivät tainneet olla asiasta tietoisia. Toisin kuin opettajien tai bussinkuljettajien lakot, tämä ei kiinnostanut mediaa.

Merkittävänä yhteiskunnallisena vaikutuksena on joskus pidetty sitä, että muutaman tuhannen lukiolaisen ylioppilaskirjoitukset ovat vaarassa lykkääntyä puolella vuodella tai että ihmiset joutuvat muutaman viikon ajan käyttämään muuta kuin bussia kulkeakseen paikasta toiseen. Ihmisten arkeen opettajien ja bussinkuljettajien, myös lääkäreiden lakot toki vaikuttavat välittömästi ja näkyvästi.

Huomattavasti suurempi vaikutus olisi ollut sillä, jos Nokian ja muiden merkittävien IT-yritysten teknologiakehitys- ja tuotekehitys-, markkinointi- ja myyntiväki olisi mennyt lakkoon. Seurauksena olisi todennäköisesti muutamassa päivässä ollut sopimusten menetys ja sitä kautta BKT:n lasku. Vientiteollisuus olisi kokenut kansainvälisten asiakkaiden silmissä luottamuksen menetyksen.

Pitkittyessään lakko olisi johtanut siihen, että tuotekehitystoimintaa olisi siirretty rivakkaan tahtiin Intiaan ja Kiinaan. Suomessa olisi menetetty pitkällä tähtäimellä valtava määrä työpaikkoja – ja vielä sellaisia työpaikkoja, joiden haltijat pitävät suurelta osin yllä kotimaista kysyntää.

Todennäköisesti jo lakon uhallakin on samansuuntaisia vaikutuksia. Jos minä olisin kyyninen teknologiajohtaja, veisin toimintaa sellaisiin maihin, joissa tällaisia lakko-oikeuksia ei ole.

Lakko ei siis toteutunut. Ne meistä, joilla on talonrakennusprojekti kesken, huokaisivat helpotuksesta. Toiset tuhisivat harmista, koska olisivat ihan mielellään jääneet parin viikon palkattomalle lomalle.

Millainen oli neuvottelutulos? En oikein ota selvää. Minulla ei ole ollut ongelmia saada ylityökorvauksia tarvittaessa (tosin niitä ei koskaan ole maksettu esimerkiksi sunnuntaityöajalta korotettuna). Matka-ajan korvauksesta olisin iloinnut, mutta juuri se jäi sopimuksessa auki. Saamme saman indeksikorotuksen kuin ne, jotka olivat TUPO:ssa mukana.

Suurin etu näyttää olevan se, että asian vihdoin ratkettua pääsemme pomon kanssa vihdoin keskustelemaan aidosti niistä oikeista palkankorotuksista. Olen asennoitunut mahdollisimman pessimistisesti. Jos en saa mitä haluan, vaihdan hommia. Pistän pystyyn oman työtaistelun, täysin laillisen.

3 Comments:

Anonymous Anonyymi said...

No ei nyt sentään. On niitä lakkoja muuallakin maailmassa.

15 maaliskuuta, 2005 13:19  
Blogger Kookos said...

Kylläpä vaan. Tämä on ihan todellinen uhka. Joissain maissa on lakkoja, joissain ei.

Tässäkin tapauksessa tiedän parin lähiesimiehen esittäneen hölmistyneitä kommentteja:

"Mutta siitähän on meille hankaluuksia, jos ihmiset menevät lakkoon!"

(Niinpä. Siksi me olimmekin aikeissa mennä lakkoon.)

Amerikkalaissyntyiseltä pomolta:

"Lakkoon? Siitähän voi joutua irtisanotuksi. Ei meidän ihmiset mene lakkoon."

(Watch me! Ilman sopimusta saamme aivan vapaasti aloittaa työtaistelun.)

Ironista kyllä toiminnan siirtäminen Intiaan ei onnistu ilman kompetenssinsiirtoa, jonka taas olisivat voineet tehdä vain ne lakossa olleet. Mutta jotenkin ne olisivat saattaneet siinä onnistua ja kun me olisimme palanneet lakosta, meidät olisi sanottu irti tuotannollistaloudellisista syistä.

15 maaliskuuta, 2005 13:53  
Blogger Hiipinä said...

Media oli tuosta lakon uhasta kiinnostunut lähinnä siitä näkökulmasta, että se oli jälleen yksi merkki ns. hyväosaisten ja korkeakoulutettujen kyllästymisestä. Ekana asialla taisivat olla lääkärit.

Tällä kierroksella lakolla uhkailivat myös toimittajat, ja siitä lakosta puhuttiin vielä vähemmän kuin YTN:n uhkaamasta.

Yhdysvalloissa ei ole ammattiliittotoimintaan ollenkaan siinä mittakaavassa kuin meillä. Siellä työntekijän asema onkin ihan onneton.

16 maaliskuuta, 2005 11:54  

Lähetä kommentti

<< Home