perjantaina, huhtikuuta 29, 2005

Kotihoidokit esikoulussa

Pyörin toissapäivänä erään päiväkodinjohtajan kanssa samoissa aktiviteeteissa. Käytän häntä aina häpeilemättä hyväkseni tentatakseni hänen näkemyksiään lapsiperhepoliittisista kysymyksenasetteluista. Arvostan hänen mielipidettään kahdestakin syystä: Ensinnäkin hän tuntee “kentän”, on tavannut valtavat määrät lapsia ja vanhempia vuosien varrella ja johtaa erään kasvavan alueen päiväkotia. Toisekseen hän on erittäin skarppi ja napakka nainen. Minä suorastaan juovun napakoista naisista!

Tällä kertaa tenttasin aiheesta, joka on minua askarruttanut ja jota blogissakin kerran sivusin: Onko esikouluvaiheessa nähtävissä eroa sellaista lasten välillä, jotka ovat aina olleet kotihoidossa ja sellaisten lasten, jotka ovat olleet päivähoidossa (pidempään tai lyhempään)?

Lastentarhanopettajatuttuni sanoi, että eron huomaa äärimmäisen selvästi. Kotihoidossa olleet lapset eivät selviydy esikoulussa yhtä menestyksekkäästi kuin jo aiemmin päivähoidossa olleet. He eivät välttämättä osaa toimia ryhmässä, he eivät kykene pitämään huolta itsestään ja omista tavaroistaan. Toisinaan esille tulee jopa kehitysvammoja tai –viivästymiä, jotka olisi havaittu aiemmin, jos ammattilainen olisi havainnoinut lasta ryhmässä. Vanhemmat eivät aina näe tai halua nähdä poikkeamia omissa lapsissaan. Neuvolan parikymmenminuuttisen aikana ei mitenkään voida havaita kaikkia yksityiskohtia. Jos vasta esikouluiässä havaitaan lapsen poikkeamat, tulee kiire löytää lapselle oikeanlainen koulupaikka.

Keskustelimme myös siitä, että taannoin julkistettu ruotsalaistulos päiväkodissa hoidettujen lasten paremmista tulevaisuudenodotteista on käännetty joissain yhteyksissä päälaelleen: Kiistetään tulos sanomalla, etteivät käytetyt mittarit ole olleet oikeita, aivan kuin siinä olisi jotain pahaa, että lapset menestyvät koulussa tai heillä on paljon ystävyyssuhteita. Sanotaan, etteivät nämä ole ainoita onnen edellytyksiä, ja unohdetaan samalla, että nekin voivat olla onnen edellytyksiä. Itse en suoranaisesti vastaan pistäisi, jos lapseni olisi hyvä koulussa ja vieläpä sosiaalisesti taitava.

En sinällään usko, että normaali lapsi, puhumattakaan poikkeuksellisen etevästä lapsesta, jäisi huomattavasti jälkeen muista koulussa ja sosiaalisessa kehityksessä siitä syystä, ettei hän ole päässyt varhaislapsuudessa ammattimaisen varhaiskasvatuksen piiriin. Ja kuten sanottu, koulumenestys tai mikään menestys ei ole onnen tae eikä itseisarvo.

Kirjoitin tämän siksi, että asia on mielenkiintoinen ja halusin ammattilaisen näkökulman. Aion kysyä samaa asiaa joskus luokanopettajatuttaviltakin.

Tässä yhteydessä pitänee muuten korjata eräs kommenttiraidalla esiintynyt väite. Kommentoija sanoi, etteivät opettajat tiedät lasten taustoja tai että olisi suorastaan kiellettyä antaa opettajille tietoa lapsen aikaisemmista vaiheista ennen koulua. Tämä ei pidä paikkaansa. Tosiasiassa kunnissa pyritään nykyään moniammatilliseen yhteistyöhön, joka tarkoittaa esimerkiksi sitä, että esikouluvaiheessa lastentarhanopettajat ja opettajat keskustelevat seuraavana vuonna koulunsa aloittavista lapsista. Tarkoituksena on nimenomaan siirtää tietoa, niin että opettajat olisivat mahdollisimman hyvin valmistuneita ottamaan vastaan juuri ne “omat” lapsensa. Puhutaan oppilasaineksesta yleisellä tasolla, mutta myös – vanhempien niin salliessa – yksittäisten lasten ominaispiirteistä ja taustoista.

Moniammatillisen yhteistyön haasteena näen itse sen, miten uudesta tavasta toimia saadaan irti hyvät puolet, mutta toisaalta suojataan yksityisyyttä. Ihmisten tulee saada itse päättää, mitä tietoa heistä siirtyy ja kenelle. Juuri tässä kontekstissa (päivähoidon ja koulun välinen yhteistyö) en näe mitään vaaroja, vaan nimenomaan toivon, että päivähoito ja koulu nähtäisiin jatkumona ja pyrittäisiin tekemään “nivelvaiheet” lapsille helpoiksi.

6 Comments:

Blogger Hiipinä said...

Mun esikoiselle koulun alku olisi ollut oikeasti tosi vaikeaa (ihan riittävän vaikeaa se oli nytkin), jos hän ei olisi ollut päiväkodissa vuosia.

Mä en ole kotihoidon vastustaja, mutta kyllä päiväkodista on nykyisessä yhteiskunnassa lapselle selvää hyötyä. Toinen juttu on sitten se, että missä vaiheessa sitä hyötyä pitää alkaa tavoitella.

Minusta meidän 2-vuotias on suorastaan liikkuttava, kun se on niin oppinut päiväkodin rutiineihin ja systeemeihin. Se oli alusta asti kuin kala vedessä mitä tuli pesuihin, pukemisiin ja potatuksiin.

Tänä aamuna se leikki "täällähän minä" -sormileikkiä peukkunsa kanssa aamiaispöydässä. Kotihoidossa mun kanssa olisi tuo leikki jäänyt oppimatta.

29 huhtikuuta, 2005 11:49  
Anonymous Anonyymi said...

Eihän kotihoidettu lapsi ole sama kuin ei-koskaan-missään-käyvä lapsi? Kotihoidossakin ollut lapsi voi oppia sormileikkejä ja tavaroistaan huolehtimista kotona, kerhossa, avoimessa päiväkodissa, leikkipuistossa etc.

Epäilenpä myös, että lastentarhanopettaja ei ole kaikkein puolueettomin ihminen arvioimaan sitä, onko päivähoidosta hyötyä eskariin siirryttäessä. Tavat voivat toki olla tuttuja jne. mutta kotihoidetulla lapsella voi olla muita avuja ja taitoja, joilla hän kompensoi kokemattomuuttaan.
äMMä

29 huhtikuuta, 2005 12:25  
Anonymous Anonyymi said...

Aika kiva taas kerran huomata, että Oulussakin on elämää. Ja ymmärtää se valitettava tosiseikka (oululaisten kannalta) etten asu Oulussa.

29 huhtikuuta, 2005 13:15  
Blogger edsel said...

Mitäs jos tuo selviytyminen olisikin jonkun mielestä "samaan muottiin pakottamista" tai "kyynärpäätaktiikan omaksumista". Entä jos kehitysvammat ja -viivästymät ovat "persoonallisuuden ilmentymiä" tai "omaehtoista ja yksilöllistä" kehitystä. Kaikki nuo havainnot voidaan myöntää mutta niille voidaan myös antaa toisenlainen nimi. Tarkoituksesta riippuen. Taisit juuri itsekin kertoa jokin aika sitten, että poikasi kehitys ei ole jonkun muun keksimien "normien" mukaista.

29 huhtikuuta, 2005 13:29  
Anonymous Anonyymi said...

Eskari on kaikille siksi, että mahdollistettaisiin kouluun siirtyminen tasapäisempinä. Ei eskarissa tarvitse oppia lukemaan eikä kirjoittamaan, kunhan opettelee niitä ryhmässä toimimisen taitoja yms. Hyvin ehtii kotona olla sinne asti, varsinkin jos joskus käy kerhossa yms. tapaamassa ikäisiään muita lapsia!

29 huhtikuuta, 2005 14:39  
Blogger Kookos said...

Tässä puhutaan toki yleistäen ja ilman yleistyksiä on mahdoton käydä keskustelua. Koko maailmankuvamme perustuu yleistyksiin.

Minulle ei aikaisemmin tullut edes mieleen, että pieni lapsi voisi hyötyä päivähoidosta, olin siinä määrin yhteiskuntamme vallitsevan normiston aivopesemä, että uskoin sokeasti väitteeseen "alle 3-vuotiaan lapsen paras paikka on kotona".

Sitten aloin havaita monia myönteisiä asioita omassa lapsessani päivähoidon myötä (meni perhepäivähoitoon 1 v 4 kk ikäisenä). Pidin sitä merkkinä siitä, että juuri minun lapseni on niin fiksu, että kääntää tämänkin tilanteen voitokseen ;-) Sittemmin olen kuullut, että muilla on samansuuntaisia kokemuksia. Uusin tutkimus vahvistaa asian. Ammattilaisten mutu-kertomukset vahvistavat asian.

Olipa niin tai näin, lapseni elää tässä maailmassa, eikä jossain tyhjiössä. Päivähoito yhdistettynä hyvään hoivaan ja kasvatukseen kotona antavat hänelle hyvät eväät elämään.

Jos haluaisin syystä tai toisesta hoitaa lastani kotona päivisin, en todennäköisesti hetkeäkään kuvittelisi, että siitä olisi hänelle jotain haittaa. Tämä on vähän kuin se imetysjuttu: onhan se ihan kiva imettää, mutta ihan hyvin selviää vaikkei imettäisikään. Samoin on ihan hyvä, jos lapsi pääsee ammattimaisen varhaiskasvatuksen piiriin jo pienenä, mutta ei hänelle kovin huonosti käy vaikkei pääsisikään ;-)

Perhe valitsee tiensä.

29 huhtikuuta, 2005 15:04  

Lähetä kommentti

<< Home