Kookos käveli ja ajatteli tunnin verran

Kävelin eilen kaupunkiin. En siksi, että erityisesti pitäisin ulkoilusta ja käyttäisin kaikki mahdollisuudet ulkoiluun hyväkseni, vaan siksi, että peppuni jatkaa leviämistään, ja jonkinlaisiin epätoivoisiin toimiin on ryhdyttävä.

En vieläkään ole keksinyt, kuinka saisin itseni harrastamaan liikuntaa eli siis uhraamaan liikunnalle sellaista aikaa, jota ei ole pakko pyhittää töille (ansio- tai koti-) ja joka ei ole kohtuuttomassa määrin pois lapseltani. Sellainen aika on siis sitä aikaa, jonka voin käyttää kuten itse tahdon ja mitä suurimmassa määrin siis arvovalinnoille alisteista aikaa. Minun arvoissani liikunnalle uhrattu aika on yhtä kuin hukkaan heitettyä aika ja on erittäin vaikea päätös nipistää esimerkiksi opiskelu- tai päiväuniaikaa liikunnan vuoksi.

Päätin siis kävellä kaupunkiin, koska kaupunkiin oli mentävä. Minulla oli siis tavoite, en lähtenyt hukkaamaan aikaa liikkumiselle.

Koska käveleminen on tajuntaalaajentavan pitkästyttävä kokemus, päätin keskittyneesti ajatella koko matkan. Aiheeksi valitsin laihtumisen. Tuotin muun muassa seuraavanlaisia ajatuksia:

Teinityttönä laihduttaminen onnistui, nykyään ei. Mikä ero on teini-ikäisen minäni ja kolkyt ja risat –minäni välillä? Päällisin puolin asiat ovat samoin: inhosin liikuntaa jo tuolloin, rakastin rasvaisia ja sokerisia herkkuja, laihtumisen metodi oli sama eli nälän näkeminen sillä varjolla, että myöhemmin saa herkutella. Jostain syystä tuolloin itsekurini oli suurempi ja onnistuin menestyksekkäästi pitämään itseäni nälässä repsahtamatta, mutta nykyään se ei onnistu. Miksi ei?

Tulin siihen tulokseen, että eroja on ainakin kaksi. Ensinnäkin ruokailutilanteet ovat muuttuneet. Kun olin teinityttö, meillä ei juurikaan syöty television ääressä eikä naposteltu pitkin iltaa. Yksi syy oli se, ettei äitini pitänyt siitä, että keittiön ulkopuolella murusteltiin ja läikyteltiin juomia. Söin siis herkkuja, mutta kohtuuden rajoissa lähinnä koulun jälkeen kotiin tultuani ja iltapalalla.

Toisekseen elämäni ei ollut niin velvollisuuksien täyttämää kuin nykyään. En ollut niin pitkästynyt kuin nykyään eikä ruoka elämänsisältönä varmaan pälkähtänyt mieleeni niin usein kuin nykyään. Olin kyllä tuolloinkin herkkusuu. Sen energian minkä sain, sain lähinnä karkista, pullasta ja makaronista, mutta olin lähes anorektisen laiha. Minulla oli enemmän omaa aikaa, jonka saatoin käyttää, miten halusin ja käytinkin sitä aikaa monenlaiseen. Pääsin ihanaan flow-tilaan kirjoja lukemalla, laulamalla, ystävien kanssa, kirjeitä kirjoittamalla, kaikenlaista pientä näpertelemällä, ajattelemalla poikia – eikä mitään flow-tilaa tarvinnut paikata paremmaksi syömällä. Nykyään olen hieman pitkästynyt ja hivenen kyyninen teinpä mitä hyvänsä. Jotta jaksaisin vaikkapa televisiosarjoja ylipäätään seurata, tarvitsen oheistoiminnon: syömisen ja juomisen.

Koska liikunnan lisäämisen ajatuksesta olen kutakuinkin luopunut, pitäisi näemmä siis keskittyä kahteen asiaan: ruokailutilannetottumusten muuttamiseen ja ruuattomien flow-tilanteiden määrän lisäämiseen. Kylläpä onkin helppoa! Siitä vaan ryhdyn siis toimeen.

Pieni epätoivoinen ele oli kuitenkin tuo kävely. Hyötyliikunnan lisäämistä pidän jonkunlaisena mahdollisuutena itselleni, koska siinä liikunta ei ole itsetarkoitus vaan paikasta toiseen siirtymisen väline. Ensi viikolla voisin kävellä vaikka töihin. Jos siis minulla ei olisi läppärilaukkua kannettavana. Ja jos ei ole liian kova pakkanen. Ja jos ylipäätään viitsin mennä toimistolle, kun ei siellä ole paljon ketään hiihtolomaviikolla.

***

Perjantaina meillä syötiin kreikkalaisen, modifioidun reseptin mukaan tehtyjä lihapullia tomaattikastikkeessa ja riisiä.

Lauantaina miespuoliset söivät lounaaksi edellisen päivän lihapullia kera tuorespagetin. Minä jätin lounaan väliin. Päivälliseksi oli kanafileitä leivitettynä. Leivitysseoksen sisällöstä en tiedä muuta kuin, että siinäkin oli parmesania, mies teki. Lisänä oli chili-perunaveneitä (jotka poika yökki takaisin lautaselle) sekä tomaatti-mozzarella-basilikasalaattia. Jälkiruuaksi sellaisen pikkuiset jäätelökupit. Eilen oli hyvä päivä, koska illalla mies värkkäsi saunan jälkeen vielä sushia, sitten oli paria juustoa ja patonkia.