Vilja-aiheisia pohdintoja

Olen miettinyt tuota Kauraa. Se kun on ilmoittanut pitävänsä tauon.

Ensinnäkin kiinnostaa ihan inhimillisestä uteliaisuudesta, että pitääkö tauko ja kauanko pitää. Sen jälkeen, kun Kaura oli ilmoittanut pitävänsä tauon, hän ilmaantui oman viestinsä kommenttiosastolle kommentoimaan seuraavana päivänä. Jaksaisinko siis ottaa vakavasti koko taukoa? Syynä epäilykseeni on, että Kaura on siitä asti, kun alkoi blogiaan pitää, ollut varmaan koko blogimaailman aktiivisimpia kirjoittajia ja kommentoijia, suorastaan hurahti bloggaamiseen kertalaakista, mistä syystä osaksi – luonnollisesti kepeän harmittoman humoristista kirjoitustyyliä ja koskettavia aiheita väheksymättä – hänestä on tullut kovin suosittu. Ei ole Blogiversumi enää sama, jos Kaura ei enää kirjoita, vaikka en itse olekaan aktiivinen lukija, satunnainen tirkistelijä korkeintaan.

Toinen, mikä on kiihottanut uteliaisuuttani Kauran lähes alkupostauksista lähtien, on huumorin ja tragedian yhdistelmä. Kauran toinen lapsi on vammainen ja melko suuri osa hänen kirjoituksistaan käsittelee taivalta vaikean, vaikka tietysti rakkaan, esikoisen kanssa. Ihmettelyni kohdistuu näihin alueisiin:

Miten hän onnistuu kirjoittamaan niin kepeästi elämästä, jonka täytyy olla aika raskasta? Onko kepeys (1) todellista, (2) osoitus kaikkivoittavasta optimistisesta elämänasenteesta, (3) vaikeiden asioiden ja tunteiden käsittelykeino vai (4) niiden torjuntaa? Toivoisin, että 2 tai 3, mutta pelkään, että 4. Ykkönen olisi jo liian paksua.

Mikä vetoaa innokkaisiin lukijoihin? (1) Perverssi tirkistelynhalu: "Mitähän vaikeaa niillä tänään on?", (2) naisellinen myötäelämisen ja säälin tunteen sosiaalipornografinen viljely, (3) sokea luulo siitä, että Kauran elämä olisi oikeasti niin kepeää kuin miltä se kuulostaa ja hauskalla kirjoitustyylillä nautiskelu vai (4) todellinen ystävyys Kauran kanssa?

Kauralle ja hänen perheelleen toivon kaikkea hyvää. Lapsilla on ainakin Kauran kirjoituksissa antaman kuvan perusteella hyvät, asialleen omistautuneet vanhemmat (eikä ole mitään syytä olettaa, etteikö näin olisi myös todellisuudessa, vaikka internet toki mahdollistaa myös huijauksen). Toivon myös kaikesta sydämestäni, että Kaura taas palaisi kertomaan perheestään, koska hänen kirjoituksistaan löytyy edes merkityksen siemen kaiken blogi-bullshitin keskellä. Jatkossa toivoisin vain aavistuksen verran vähemmän arjen banalisointia ja sanakikkailuja, enemmän tositarinoita ja autenttisia tunteita. Joskus Kauraa lukiessa kun ei tiedä, onko hän todella masentunut vai vitsaileeko. Ehkä ei ole tarkoituskaan tietää? Ehkä hän haluaa karnevalisoida tuskan?

Ja samaan hengenvetoon täytyy mitätöidä sanomansa: Kukin kirjoittaa kuten haluaa ja antaa itsestään blogistiyhteisölle juuri niin paljon kuin haluaa. On monta mielenkiintoista tarinaa, joita ei koskaan kirjoiteta yhteenkään blogiin. Blogi- tai mikään muukaan julkisuus ei voi koskaan kertoa kuin osan totuudesta.