Pannukakku ja/tai kiisseli

Pohdiskelin juuri äsken suhtautumista muutoksiin. Tiedättehän kovasti toistellun käsitteen "muutosvastarinta". Eräät käyttävät termiä kuvaamaan tilannetta, jossa jotkut toiset eräät vastustavat muutosta ja ovat kehityksen esteenä. Jotkut toiset toiset taas ovat sitä mieltä, ettei mitään muutosvastarintailmiötä ole olemassakaan, ja käsite on tarkoitettu vain viemään ajatukset todellisesta ongelmasta pois: todellinen ongelma ovat ehdotetut muutokset, jotka tekevät maailmasta huonomman ja vievät kaikkien elämän kaaokseen, eikä se, että muutosta vastustetaan.

Minä uskon, että on ihmisillä on todellakin tapana vastustaa muutosta muutoksenvastustamisen vuoksi, ei siksi, että muutos (välttämättä) olisi oikeasti vastustettava asia.

Ajatelkaapa, että olisi vaikkapa sellainen ihmisheimo, jolla olisi tapana aina ruuan jälkeen syödä jälkiruoka. Aina, kun ruokaa laitetaan, laitetaan myös jälkiruoka, vaikkapa pannukakkua ja mansikkahilloa tai jätskiä ja kinuskikastiketta tai suklaakiisskeli tai mitä hyvänsä. Ja kun pääruoka on syöty, kaikki söisivät sen jälkiruuan.

Mutta sitten tulisikin joku, joka sanoisi, että jälkiruokia pitää olla kaksi. Että ei riitä, että on pannukakku tänään ja huomenna kiisseli, vaan tänään pitää olla sekä pannukakku että kiisseli ja huomenna sitten jätski ja vanukas. Siitäpä vasta äläkkä nousisi. Kaikilla olisi tietysti hyviä syitä, miksi tämä ei käy. Kaksi jälkiruokaa lihottaa, niiden tekemiseen kuluu huomattavasti enemmän rahaa ja aikaa ja on ylipäätään aivan ennenkuulumatonta, että olisi KAKSI jälkiruokaa. Maailma ei toimi niin, että voisi olla kaksi jälkiruokaa!

Sitten tapahtuisi kaikenlaista ja yhdet sanoisivat yhtä ja toiset toista. Jotkut olisivat ehdottomasti yhtä mieltä ja toiset ehdottomasti toista mieltä ja jotkut käyttäisivät tilaisuutta hyväkseen päästäkseen joidenkin toisten suosioon ja sen sellaista. Joitakin itkettäisi ja toiset julistaisivat suureen ääneen: "Tehkää ihan mitä haluatte! Mulle on ihan sama!"

Jonkun ajan päästä kokeiltaisiin kahden jälkiruuan järjestelmää. Samalla huomattaisiin, että kun vähän täsmennetään koko ruuanlaittoprosessia, kaksi jälkiruokaa syntyykin ruuanlaittajilta aika tehokkaasti. Huomattaisiin kaikenlaisia synergiaetuja, kompetenssien kehittymistä ja roolien eriytymistä. Pikkuhiljaa yhdet erikoistuisivat kylmiin ja toiset lämpimiin jälkiruokiin.

Jonkun ajan päästä joku ehdottaa, että luovuttaisiin tavasta tehdä kaksi jälkiruokaa. No mitä? Tietysti kaikki muistavat, että niinhän me ennenkin teimme, joten eihän ole kovin suuri muutos palata entiseen? Yhden jälkiruuan järjestelmä oli yksinkertainen, helppo, halpa ja nopea.

Hoh hoh hoo, ei suinkaan, vaan kaikki vastustavat eh-dot-to-mas-ti sitä, että olisi vain yksi jälkiruoka. Mitä jos joku ei pidäkään kiisselistä ja on vain kiisseliä tarjolla? Pitää olla diversiteettiä ja tukea monenlaisille yksilöille! Ja mitä tapahtuu niille ruuanlaittajille, jotka osaavat laittaa vain kylmiä jälkiruokia? Eihän heiltä voi yhtäkkiä vaatia, että he osaisivat tehdä myös lämpimiä. Jäävätkö jotkut työttömiksi? On myös niitä, jotka eivät olleet heimossa vielä yhden jälkiruuan järjestelmän aikaan ja heidän mielestään sellaista ei kertakaikkiaan voi olla olemassakaan, että jälkiruokia olisi tarjolla vain yksi. Sehän olisi puhdas barbaria. Maailma ei toimi niin, että voisi olla vain yksi jälkiruoka!

Tämän esimerkin oli tarkoitus todistaa, että muutosta vastustetaan, vaikka tosiasiassa sekä vanha että uusi tapa saattavat olla toimivia. Sitä, mikä on nyt, pidetään hyvänä, vaikka se oikeasti olisi todella huono. Ihmiset sopeutuvat, ja vieläpä siinä määrin, että olot saattavat olla suorastaan epäinhimilliset, mutta muutosta vastustetaan silti.

Kahden jälkiruuan esimerkki oli elävästä elämästä, tosin kyse ei ollut jälkiruuasta. Voitte vaihtaa jälkiruuan tilalle melkein mitä tahansa työelämässä vastaantulevaa niin kuin vaikkapa tuotelinjan, ohjelman, konfiguraation, navigointipolun, dokumentin.

Saapa nähdä onko meidän "heimolla" kohta yksi vai kaksi - jälkiruokaa.