BadMother.blog
En ymmärrä mihin Feministi on kadonnut. Olen s-postittanut ja tekstiviestittänyt, mutta ei pihahdustakaan. Onkohan sinimailanen hänet (taas) nielaissut?
***
Minua riivaa ja jäytää taas huono äiti –kompleksi. Milloinpa ei riivaisi. Katsoin eilen Punainen lanka –ohjelmaa, jossa Maarit "minulla-on-aina-punaista-päällä-kun-toimitan-tätä-Punaista-lankaa" Tastula haastatteli lastenpsykiatri Jukka Mäkelää. Jakson teema oli Hymystä ja kosketuksesta hyvänolon jälki aivoihin.
Mieleen piirtyi tulikirjaimin, että Olen Tehnyt Kaiken Väärin. Todennäköisesti vain jonkun ammattihenkilön suorittamat terapeuttiset toimenpiteet voivat enää lastani auttaa. Muuten Eetusta tulee – mitä? Ohjelmasta ei käynyt ilmi. Joka tapauksessa hänestä ei tule iloinen ja vuorovaikutukseen kykenevä. Todennäköisesti siis tunnekylmä, keskittymishäiriöinen, syrjäytynyt, ihmissuhteita solmimaan kykenemätön, lukihäiriöinen, lihava luuseri.
Jotta lapsesta ei tulisi sellaista, äidin (tai hoitajan, niin kuin usein yritetään poliittisen korrektiuden hengessä sanoa, kunnes taas lipsahdetaan sanomaan seuraavassa lauseessa äiti) pitäisi vastata lapsen hymyyn hymyllä. Yksi kerta on mahdollisuus, useammasta kerrasta lapsi oppii toimintamallin, valisti psykiatri. En varmasti ole hymyillyt tarpeeksi. Ei varmaan ole kehittynyt toimintamallia.
Luultavasti olen ollut myös masentunut – tai miten tämän peruspessimistisen luonteeni nyt paremmin medikalisoisi. Masentuneiden äitien lapsille käy myös kurjasti. Alkoholiakin meillä käytetään. Ihan muutama päivä sitten uutisoitiin, että lääkäri otti yhteyttä lastensuojeluviranomaisiin, koska lapsensa lääkäripäivystykseen tuonut äiti oli nauttinut glögiä. Ei saa juoda glögiä, jos on lapsia. Äidin pitää aina olla toimintavalmiudessa.
Olenko leikkinyt tarpeeksi usein kukkuuleikkiä? Olenko katsonut silmiin? Olenko kutittanut, kun olisi pitänyt silittää pitkin rauhoittavin ottein? Olenko arvostanut lastani persoonana vai olenko pitänyt häntä kiusankappaleena ja manipuloijana? Huutaako lapseni joskus pitkään ja lohduttomasti? Eikö hän vauvana malttanut maata sylissä ja imeä rintaa rauhassa? Pyristeleekö hän pois tilanteesta, jos häntä pitää lähellään ja katsoo silmiin?
Syyllinen! Syyllinen! Syyllinen! Äiti on epäkelpo ja lapsi jo alle 2-vuotiaana syrjäytymiskierteessä. Ylivilkas se ainakin on, sen minä olen alusta asti tiennyt, jotain äidinvaistoa minullakin. Pääsisiköhän työterveyden kautta johonkin perheterapiaan? Mäkelä väitti, ettei ole koskaan kohdannut toivotonta tapausta. Ehkä toivoa on vielä meilläkin?
posted by Kookos @ 11:12 ap.
9 Comments:
Aika monta glögiä oli tuo mainitsemasi äiti saanut ottaa, kun hänen verensä alkoholimäärä oli 1,7 promillea.
Minusta ei ole ollenkaan asiallista tai vastuullista käytöstä yrittää hoitaa lapsia tuollaisessa kännissä. Kyse ei todellakaan ole pienestä sievästä vaan syvästä humalatilasta.
Mitä blogiisi muuten tulee... surullista luettavaa, miten epävarma olet äitiydessäsi, kun mikä tahansa juttu sinulle erilaiseen tapaan olla vanhempi saa sinut pois tolaltasi.
Minun täytyy valitettavasti yhtyä yllä olevaan.
Toinen anonyymi
En tiedä, tavoittelitko ehkä sarkastista sävyä. Tai jotakin, mitä en ymmärtänyt. Mielestäni et sitä tavoittanut, tekstisi oli vain surullista ja säälittävää luettavaa.
Tai ehkäpä tämä tunne välittyy ennakkoasenteeksi lukijalle jo profiilistasi, aivan kuin olisit äiti 2-vuotiaalle vastoin tahtoasi, kun "tämän tosiasian sulattaminen täyttää tietoisuutesi suuren osan ajastasi".
Perheterapia voisi tosiaan olla hyvä ajatus.
Tere,
olipa hauska lukea kommenttisi, katsoin vähän sitä samaa ohjelmaa - kasvatukseen liittyvät asiat tuntuu usein olevan iloisesti sekaisin : ihan fiksut ajatukset ja teoriat sekoittuu tekopyhään jeesusteluun äideistä parhaimmasta...niin ja tietenkin sinun rehellinen ja avoin tekstisi ärsyttää, sitähän pitäisi olla niiiiin tasainen ja täydellinen. Mutta siinä kohtaa on hyvä muistaa että ne, jotka epävarmuutensa tunnistavat (mikä tärkeää!) ja tunnustavat, ovat usein niitä vahvimpia - ne jotka esittävät oi-niin-kunnollista (ainakin fasadin osalta) täydellistä, kunniallista, keskiluokkaista ja suoraan sanottuna myös täysin mautonta ja väritöntä täydellisen äidin roolia ovat usein paljon sokeampia omille puutteilleen kasvattajina.
mipi
Minäkin katsoin ohjelman, vaikken Maarit Tastulan haastattelumetodeja pidäkään kovin kaksisina.
Minusta ohjelmassa keskityttiin liikaa "erityistapausten" ruotimiseen sen sijaan, että olisi puhuttu "tavallisten" perheiden vuorovaikutus- ja läheisyysongelmista.
Jukka Mäkelä oli minusta fiksu. Minulle oli helpottavaa kuulla, että olen oikealla tiellä, eivätkä yksittäiset virheet koko kuviota pilaa. Mitään sinänsä uutta en haastattelusta saanut: minulle on jo vuosia ollut selvää, että läheisyys ja vuorovaikutus ovat tärkeintä ihmiseksi kasvamisessa ja ihmisenä olemisessa.
Nypon
Minulle kyllä välittyy kirjoituksen henki ihan hyvin. Saako nostaa käden pystyyn? Täällä esiintyy samanlaista epävarmuutta, jota mahdollisesti hyvää tarkoittavat ohjelmat ja julkaisut eivät suinkaan poista vaan lisäävät.
Kaikki täydellisyydestä alaspäin tulee muovaamaan lapsesta, jos ei nyt sosiopaattia, niin vähintään tunnevammaisen. Ärähditkö lapselle? Nyt perheterapiaan. Oletko väsynyt etkä jaksa leikkiä lapsen kanssa? Sosiaalikuraattori tarkkailee.
Harkitsen vahvasti lapsen kasvattamista etupäässä intuition varassa.
Ohjelma oli todella hyvä, Mäkelä vaikutti erittäin fiksulta mieheltä, mutta ongelmaksi muodostui mielestäni tuo Nyponin mainitsema asia: ohjelmassa puhuttiin ilmeisesti vakavasti häiriintyneistä tai häiriintymisen uhan alla kasvavista lapsista, mutta (yli)herkällä omallatunnolla varustettu äiti päätyy helposti itseä syyllistäviin tulkintoihin ja suuntaan timantinterävän katseensa oman perheen arjen käytäntöihin.
Mikä oli blog entryn pyrkimys? Taitaapa vesittyä entisestään, jos alan selittää. Kaikkien mielestä ei ollut onnistunut. Voi harmi.
Merten jatkoi linjaani: "Ärähditkö lapselle? Nyt perheterapiaan. Oletko väsynyt etkä jaksa leikkiä lapsen kanssa? Sosiaalikuraattori tarkkailee." On niin paljon, mitä voisi tehdä aina vain paremmin ja kauniimmin - Yhden kakkupalan miehen tämänpäiväinen jatkaa oikeastaan samasta aiheesta.
On kurjaa olla "epävarma" ja "säälittävä" äiti, mutta minkäs sille voi jos on. Minulle tekee kuitenkin hyvää ponnistaa alhaalta ylöspäin ja katsoa omia heikkouksiani silmästä silmään. Jos kieltäisin ne, olisin vielä säälittävämpi, koska en uskaltaisi olla rehellinen.
***
Ai niin, kivaa, Mipi on löytänyt tiensä tänne!!! Tervetuloa keskustelemaan. Käypä lukemassa myös muita suosittelemiani blogeja. Tämänhetkisellä henk.koht. top-listalla ovat: Yhden kakkupalan mies, Surullisia elämiä, Ihmissuhteet ja Yhteiskuntakriittinen feministi.
Smailata ehtii aina. Epävarmuudet ja muut ovat aikuisen minässä, ei lapsi sellaisista tiedä. Siksi lapselle ei AINA tarvitse olla oma minänsä, voi vähän leikkiä ja näytellä: silloin on usein vielä aidompi hymy päällä. Kakara tietää kyllä.
Lähetä kommentti
<< Home