keskiviikkona, marraskuuta 22, 2006

Vasunmetsästys, osa II

Päiväkotiasioiden luottohenkilöni vakuutti minulle, että Oulun vasu on tulossa tämän vuoden aikana. Se tulee kuulemani mukaan piakkoin sosiaali- ja terveyslautakunnan käsittelyyn, jonka jälkeen saattaa olla, että myös kuntalaisille tulee tilaisuus kommentoida.

En ehtinyt kysyä, mutta oletan, että jo valmistelussa on ollut vanhempien edustus, mutta mistä sitäkään toisaalta tietää. Virkamiehet ovat niin tottuneita siihen, että kuntalaiset ovat passiivisia silloin kun pitäisi itse nähdä vaivaa yhteisen hyvän eteen, ettei heille tule enää oikein mieleenkään pyytää laajaa osallistumista. Pitää kyllä olla juuri oikeaan aikaan oikeassa paikassa, jotta varmasti saisi kaiken tiedon. Jos luottaa siihen, että tärkeistä asioista aina kuulee yhtä tai toista kautta, niin pettyy pahasti.

Aion ottaa tämän vasu-pisneksen nyt oikein tehotarkkailuun. Havaitsin nimittäin, että eipä yksikkökohtaisia eli päiväkotien omia vasujakaan webistä löydy. Tiedän, että meidänkin päiväkodilla sellainen on ja minulla on siitä kyllä hard copy, mutta mikä ihme estää tyrkyttämästä tuota dokumenttia sähköisestikin. Senhän pitäisi suorastaan kulua vanhempien käsissä.

Vasu meni hukkaan

Kiimingin kunta kommentoituttaa parhaillaan internetissä tuoretta kunnan varhaiskasvatussunnitelmaa. Nyt kaikki kilvan kommentoimaan – minä aion ainakin. En ole kiiminkiläinen, mutta kommentointia ei ole mitenkään rajattu pelkästään paikallisiin.

Jo yli vuosi sitten vasu-työ oli meneillään tai saatu päätökseen yli 90 % Suomen kunnista, mikä on paljon se. Jonkunlainen valtiollinen ukaasikin vasuihin liittyi, tarttee saada valmista vuoden 2007 loppuun mennessä tai jotain sen suuntaista. Olikohan peräti niin, että on annettu jatkoaikaa?

90 prosenttia kuulostaa minusta melkein samalta kuin ”kaikilla on jo se, paitsi joillain pikkuisilla perähikiän kunnilla, joissa lapset hoidetaan kotona kumminkin; suurimmat ja kauneimmat ovat vasunsa kirjoittaneet jo vuosia sitten”. Niin sitä pieni ihminen naiviudessaan luulee, vaan luulee väärin. En tiedä muista isoista, mutta ponnisteluistani huolimatta en löytänyt Oulun kaupungin vasua. Lisäksi minulle on kerrottu suhteellisen luotettavalta taholta, että Oulussa ei kunnallista vasua ole. En oikein ota uskoakseni.

Tämän verran sain irti Oulun vasusta. Ruhtinaallinen reilu kuukausi on tätä vuotta vielä jäljellä, joten onhan ihan mahdollista, että vasu on jo ihan tuloillaan - onhan? Sen sijaan huolestuttavaa on, että sivulla kerrotaan hankkeen aikataulun olevan toukokuuhun 2006 asti. Piti oikein pysähtyä palauttamaan mieleen, mikä vuosi nyt on.

Asiantila varmistui Stakesin sivuilta: Oulussa vasu on prosessivaiheessa nimeltä "tekeillä", valmistumisaikataulu "syksy 2006". (Sivuhuomautus: Ne siellä Stakesissa tietää meistä kyllä ihan kaiken. Sen lisäksi, että vakoilevat meidän vasu-prosesseja, kirjaavat kunta kunnalta ylös myös varhaiskasvatuksen hallinnonalanvaihdoskeskustelua, sekin muuten meillä melkoisen jumissa.)

Lähetin sähköpostia Oulun vasun yhteyshenkilölle Liisi Puolanteelle ja kysyin vasun valmistumisajankohtaa ja kommentointimahdollisuuksia. Kiersin ihan pikkuruisen puukkoa haavassa ja laitoin mukaan linkin Kiimingin kunnan vasu-kommentointisivuun. Esitin toiveenani, että kommentoinnin voisi hoitaa päivähoitoalueittain ja tehdä siitä oikein sellaisen kasvatuskumppanuudenedistämistempauksen.

Tänään tapaan lautakunnassa ehdotonta päivähoitoauktoriteettiani, erästä fiksua päiväkodin johtajaa. Hän kertoo minulle faktat ja taustat. Sitten tiedän.

Houkutus olisi suuri tehdä tästä oikein numero ja alkaa vetää vaikka paikallisyhdistystä. Minua on pyydetty, mutta epäröin vastuuta yhdistystoiminnan peruspuurtamisesta. Sen sijaan jos kunnon taistoja on edessä, niin miksei.

maanantaina, marraskuuta 13, 2006

Lasten leikkiä

Syväluen parhaillaan Stakesin Varhaiskasvatussuunnitelman perusteita (2005) eli tuttavallisesti Vasua, joka on tentittävänä eräällä varhaiskasvatuksen kurssilla, jonne olen menossa.

Leikkiminen on asiakirjan mukaan yksi lapselle ominainen tapa toimia. Leikkimistä käsittelevässä osassa yllätyin hieman ”kasvattajayhteisön” roolin muotoiluista (s. 21):


”Tyydytystä tuova leikki on usein riippuvainen kasvattajien toiminnasta. Lasten
leikin tukeminen vaatii huolellista havainnointia ja kykyä eritellä
leikkitilanteita.”

Jotenkin olen itse lähtenyt siitä olettamuksesta, että lapset rakentavat yhdessä tai yksi lapsi yksin leikkiä eikä aikuisella tarvitse välttämättä olla leikin syntymisessä mitään osaa. Mitä ilmeisimmin asiakirjan ”kasvattajyhteisö” myös viittaa ainoastaan ammattikasvattajiin, ei vanhempiin ja muihin kodin kasvattajayhteisön jäseniin. Itse haluaisin lukea tätä niin kuin muitakin varhaiskasvatusta käsitteleviä kirjoituksia niin, että samoja periaatteita voidaan soveltaa sekä kotona että yhteiskunnan järjestämän varhaiskasvatuksen piirissä. En pidä rivien väliin mielestäni piilotetusta asenteesta, että vanhemmat ovat ”vain” vanhempia, kun taas ammattikasvattajat kasvattavat ”oikeasti”.


”Sensitiiviset ja sitoutuneet kasvattajat tunnistavat lasten sanallisia ja
sanattomia aloitteita ja aikomuksia ja vastaavat niihin.”


Edelleen haluan lukea tämän myös niin, että väittämää voidaan soveltaa kotonakin. Kotiympyröissä ongelma ei yleensä ole, ettei aloitteita tunnistettaisi eikä se, etteikö niihin haluttaisi vastata, vaan se, ettei ole aikaa vastata tai se ei ole edes tarkoituksenmukaista. Ensisijaisesti lapsen pitäisi oppia leikkimään yksin ja muiden kanssa eli työllistämään itse itsensä, löytämään mielenkiinnon kohteita lähiympäristöstään ja kehittämään itsenäisesti harrastustaan. Jos ei välillä hieman pitkästy ja joudu käyttämään luovuuttaan, vaan saa aina viihdytystä, johon tarvitsee vain osallistua, ei ehkä opikaan saamaan elämästä irti kovin paljoa.

Vasussa kirjoitetaan vielä siitä, miten eri ikäkausina kasvattajan rooli leikissä muuttuu leikkiin osallistujasta havainnoijaksi. Tämän kyllä tunnen: vauvaa ja taaperoa pitää viihdyttää hartiavoimin – oi niitä onnellisia, jotka saavat niitä sellaisia vauvoja, jotka viihtyvät sylissä köllöttelemässä tai lattialla helistintä tuijottelemassa – leikki-ikäinen viihtyy jo hetken yksinkin. Leikkivän lapsen havainnointi onkin mielipuuhaani, mutta edelleen kiristelen hampaitani, kun en osaa, en jaksa, en viitsi sitä varsinaista uppoutuvaa leikkimistä.

”Kasvattajat tutustuvat myös siihen todellisuuteen, jota lasten leikit
heijastavat.”

”Kaikki, mikä näkyy leikissä, on lapselle merkityksellistä.”


Muutaman vuoden ikäinen ei osaa vielä eritellä tunteitaan – paitsi toisinaan yllättää ”aikuismaisuudellaan” – mutta leikki paljastaa paljon lapsen iloista, suruista, peloista, käsitteiden ymmärtämisestä ja (opituista) asenteista. On ihana kuunnella leikkiä, jossa lego-ukot pyytävät toisiltaan kohteliaasti asioita – mutta pitäähän niitä räyhätaitojakin leikissä harjoittaa, joten kieltäydyn syyllistymästä siitä, että sitä räyhäämistäkin leikeissä kuuluu.

maanantaina, marraskuuta 06, 2006

Ihmelappi

Meille kuuluu puuduttavan hyvää, kertakaikkisen perusteellisen tavallista perhe-elämää. Toki on ajoittaisia suruja ja ehkäpä väliin muutama nostattavakin kokemus.

Tänään nauroin itselleni ehkä vuoden verran lisäelämää, kun mieheni esitti työpaikan parkkipaikalla, miten maan alla (ehkä?) lymyävää "rengasanturia" voi hämätä liikehtimällä rengasmaiseen tapaan ja saada näin puomin aukeamaan, se kun yleensä aukeaa vain autojen ja pyörien edessä. Nauroin niin, että silmistä tirskuivat vedet kuin Pelle Hermannilla konsanaan. Puomi on meille mysteeri, mutta jos pokka pitäisi, ryhtyisimme yhden perheen empirisiin tutkimuksiin sen toiminnasta. Mutta eihän sellainen sovi, koska töissä esitämme vakavia ihmisiä, jotka eivät höpsöttele puomiasioissa.

Voitte suhtautua tähän naureskellen, mutta meillä asustaa ihmelapsi! Ihan todella. Olemme miehen kanssa vakuuttuneet, että hän on vielä normaalia ihmeellistä lastakin ihmeellisempi. Pidätämme itsellämme oikeuden uskoa niin ja paistatella hänen ihanuutensa auringossa. Ja vaikka hän ei olisikaan kuin ihan tavallinen poika, paistattelemme silti.

4-vuotisneuvolassa poikaa kehuttiin. Hän tekee oikeastaan kaikilla kehityksen osa-alueilla asioita, joita muut samanikäiset eivät tee. Hän kokoaa monimutkaisia palapelejä ja hyppii yhdellä jalalla ympyrää. Minä esittelen häntä kaikille enemmän tai vähemmän kiinnostuneille ylpeänä ja käsken kuin pientä apinaa: "Hypi!" Apina ei aina tottele, mikä onkin sitten varsin tyypillistä tämänikäisille yksilöille.

Tarhassa harjoittelijatyttö valitsi Eetun tutkimuskohteekseen. Keskustelimme ensin Eetusta ja hänen vahvuuksistaan ja heikkouksistaan. Opiskelija kertoi ensin löytäneensä vain yhden kehityskohteen: Eetu ei osaa laittaa kenkiä jalkaan ja sitä pitäisi harjoitella. Vähältä piti etten raaskinut sanoa hänelle, että häntä on manipuloitu pahemman kerran. Ottaisin minäkin hyväuskoisen kengänlaittajan.

Kehitystavoitteita löytyi lopulta kun haasteet etsittiin ikäryhmää ylemmiltä. Vaikeampia pelejä, monimutkaisempia sääntöleikkejä, vaikeampia askarteluja. Seurallinen lapsemme nauttii eniten leikeistä, joissa kilpaillaan tai joissa on jokin yhteinen tavoite, opiskelija ohjaa häntä sellaisiin.

Sosioemotionaalisella puolella Eetua luonnehdittiin suosituksi kaveriksi, joka ottaa muut huomioon, ei hae itselleen huomiota, mutta saa sitä. Päiväkodin henkilöstön mukaan Eetu lähtee innoissaan mukaan kaikkeen uuteen ja pitää oikeastaan kaikesta, mitä päiväkodissa tehdään olipa kyseessä jumppa tai askartelu tai lukuhetki. Kognitiivisen kehityksen osalta Eetun todettiin olevan älykäs lapsi, joka oppii mielellään uutta.

Ja sitten toisaalta Eetu on vielä niin pieni. Hän ei kyennyt katsomaan Pingviinien matka -elokuvaa, koska eräs pingviineistä eksyi, ja oli Eetulle liian rankkaa, kun se ei enää löytänyt takaisin toisten luokse. Toisten huomioonottaminen unohtuu kotiovella - kotona saa hyvillä mielin heittäytyä ihan vauvaksi tai vaikka kiukkuiseksi mörökölliksi.

Iltayöstä mörököllivauva tökkäisee lämpimät varpaansa kylkeeni ja heittää käsivartensa pääni yli ja sammaltaa unen keskeltä: "Äiti, jutellaan vielä tiitä joulukalentelitta..."

Ihmelapseni ei osaa vielä sanoa ässää eikä ärrää.

Feministinen sitaatti

Feministiä lukiessani joudun aina hykerryttävään tilaan, kun nauru kuplii kurkussa samaan aikaan kun ajatukset poukkoilevat päässä ennentutkimattomilla reiteillä. Kaisa on jälleen ehtinyt lukea monenlaista ja vieläpä kirjoittaakin lukemastaan (toisin kuin eräät muut, jotka eivät kirjoita oikeastaan ollenkaan).

Suksikoot vaan kuuseen gynosentriset feministit:

"Minusta gynosentrinen feminismi ei voi olla oikeastaan enää feminismiä, joka kuitenkin [on]yhteiskunnallinen liike, eikä mikään lajin lisääntymisshow. Sen sijaan gynosentrinen tolloismi voi tietysti toimia jonkinlaisena äitien vapautusliikkeenä - jos nämä naiset tosiaan tahtovat olla ennen kaikkea äitejä ja vasta sitten naisia ja kansalaisia." (Feministi 12.9.2006)