Imetyksestä on taas keskusteltu (milloin siitä ei keskusteltaisi). Päätän aina uudelleen ja uudelleen, etten enää puutu tuohon kuluneeseen aiheeseen – varsinkin, kun oma imetyskokemukseni jo haalistuu muistin perukoilla eikä tuoreempaa ole odotettavissa – mutta sitten taas debatti pyörähtää herkullisesti käyntiin ja aina nousee muutama uusikin ajatus mieleen.
Olen jokseenkin jo ohittanut omat muinaiset angstini imetykseen liittyen ja olen valmis myöntämään, että jos saisin toisen lapsen, varmaan yrittäisin jälleen, mutta en hampaat irvessä täysimetystä. Saattaisin imettää pidempään tai lyhempään, mutta en ahdistuisi niin paljon. Ehkä. Kuvittelen, että ottaisin puhtaalta-pöydältä-ja-avoimen-optimistisesti-asenteen entisen ei-tästä-kuitenkaan-mitään-tule-ja-tää-on-ihan-tyhmää-asenteen sijaan.
Nykyään minua kiinnostaa
imetyksen kulttuurinen puoli, jota mielestäni myös nämä kuumat tunteet imetystä kohtaan ilmentävät. Keskusteltiinkohan 70-luvulla samaan sävyyn? Jotenkin minusta tuntuu, että ei. Silloin asia ei ollut ollenkaan pöydällä. Jännityksellä odotan uutta käännettä – tuleekohan pian aika, jolloin fiksut, tiedostavat, korkeasti koulutetut naiset haluavat vapauttaa itsensä ylilyövästä lapsimyönteisyydestä ja alkavat nostaa imetyksen hyötyjen rinnalle emansipoituneempia arvoja? Saapa nähdä, miten minun lapsenlapsiani imetetään ja osaanko tuolloin pitää suuni kiinni 2000-luvun hapatuksesta ja antaa miniäni toteuttaa omia ismejään.
Minua ilahdutti
Benropen kommenttipalstalla esitetty ajatus siitä, että rinnoilla on kaksi funktiota, vauvan
ruokkimisfunktio ja
seksuaalinen funktio, koska usein seksuaalinen funktio halutaan unohtaa kokonaan ja yritetään säälittävästi väittää, että rinnat ovat vain sitä varten, että lapsi saa maitoa. Lisäisin kolmanneksi funktioksi lapsen
hoiva- ja tyynnyttelyfunktion, joka aika vahvasti tuodaan imetyskeskustelukontribuutioissa esille ravinto-opillisesta erillisenä.
Koko kiista tuntuu kilpistyvän eri ihmisten käsityksiin näistä funktioista. Itselleni on itsestäänselvää, ettei vauvan imettämiseen liity mitään seksuaalista. Väittäisin, että ennemminkin päinvastoin. Sen lisäksi, että vauvan imettäminen on kaikkea muuta kuin seksuaalista toimintaa, se vie mielestä pienenkin ajatuksen siitä, että rinnoilla voisi jotain muutakin tekemistä joku keksiä. Minun rintani olivat koko imetysajan niin kipeät, että sattui jos joku katsoi niihin päinkään.
Länsimaisissa yhteiskunnissa pidän joka tapauksessa rintojen seksuaalista merkitystä ensisijaisena. Länsimainen nykynainen ei pitkää aikaa elämästään imetä, koska hänellä on keskimäärin erittäin vähän lapsia eikä ole mitään
pakottavaa ravinto-opillista syytä imettää lasta ainakaan vuotta pidempään, todennäköisesti ei paria kuukautta pidempään. Verrattuna entisaikoihin ero on huima lasten määrän, ei välttämättä imetyksen keston vuoksi.
Siksi onkin merkillistä, että
imetyksestä innostuneet kanssasiskot eivät näe oman toimintansa radikaaliutta ja vaivautuvat päivittelemään muiden kiinnostusta. Imettäminen ja erityisesti pitkään imettäminen on äärimmäinen kannanotto monen sinänsä hyvän asian puolesta. Radikaaliksi asian tekee se, että ekstreemi-imettäjät luopuvat samalla sellaisista asioista, joista imettämisestä kieltäytyvät eivät halua luopua.
On hämmästyttävän lapsellista imettäviltä äideiltä, että he edelleen turvautuvat pelkästään argumentteihin luonnollisuudesta ja ravintoarvoista. Niistä ei pitkässä imetyksessä selvästikään ole kyse, vaan
äärimmilleen viedystä täydellisen äitiyden tavoittelusta lapsimyönteisyyden keinoin naisen itsemääräämisoikeuden ja vapauden kustannuksella. Imettävä äiti ei ole päiviä eikä iltoja puhumattakaan öistä pois kotoa, imettävä äiti ei ryypiskele, ei tupakoi eikä harrasta mitään vähemmän paheellistakaan toimintaa, mikä veisi hänet pois lapsen luota tai muuten haittaisi omistautumista lapselle.
Minusta on itsestäänselvää, että tällainen toiminta koetaan yhteiskunnassa laajalti merkittävänä kannanottona. Itsekin olen hämmästellyt pitkään imettävien asenteita, koska en ole koskaan pystynyt niihin samastumaan. Lapsen voi ruokkia helposti korvikkeella ja saada hyvin nopeasti synnytyksen jälkeen oman kehonsa takaisin omaan käyttöönsä (jos nyt ylipäätään tuosta rääkistä koskaan toipuu ennalleen). Voi palata työelämään, voi olla öitä pois kotoa, voi vierottaa lapsen yösyötöistä suitsait sukkelaan. Toisaalta voi toki päättää riiputtaa lasta rinnoillaan vuositolkulla ja pitää häntä kantoliinalla sidottuna ja viettää vielä yötkin samassa sängyssä. Ja kenpä tietää, ehkäpä rintaruokitusta lapsesta tuleekin loppujen lopuksi tasapainoisempi ja terveempi kuin korvikkeella ruokitusta ja pikavieroitetusta. Mutta mitä sitten? En ymmärrä miksi vaivautua häviävän pienen korrelaation vuoksi?
Kehottaisinkin pitkään imetykseen sitoutuneita äitejä
tunnustamaan anarkistisuutensa sen sijaan että piilottelevat rasvakoostumusten ja desinfioivien aineosien takana. Minusta Militant Breastfeeding Cult ei ole ollenkaan huvittava ilmaisu, kyseinen kultti elää ja voi hyvin keskuudessamme.
Pitkässä imetyksessä
ei ole kyse lapsen ruokkimisesta, ei naisen perverssien seksuaalisten halujen tyydyttämisestä tai edes lapsen hoivatarpeen tyydyttämisestä, vaan tavanomaista omistautuneemmasta lapsenhoitotavasta, johon moni nykyäiti ei halua tai voi sitoutua. Siksi aihe on poliittisesti arkaluontoinen ja intohimoja herättävä. Pitkää imetystä kannattavat anarkistiäidit saattavat hyvinkin muuttaa yhteiskuntaamme pitkällä tähtäimellä. Toivon, että parempaan suuntaan, mutta en ole varma.
